Jussi 69 puhuu Seiskalle rakkauselämästään – tällainen nainen vie rokkarilta jalat alta

Vaikka rakkaudelle ei olisikaan aikaa, kohtaa rumpali maailmaa kiertäessään jatkuvasti ihmisiä ja solmii uusia ystävyyssuhteita.
The 69 Eyesin rumpalin Jussi 69:n, 51, vuosi on ollut äärimmäisen hektinen. Marraskuussa hänellä olikin ensimmäinen parin viikon keikkatauko koko vuonna. Ympäri palloa sahannut muusikko toteaa Seiskalle, ettei kiireiden keskellä hänellä ole ollut aikaa edes miettiä rakkauselämään liittyviä asioita.
– Tästä aiheesta en hirveästi jaksaisi puhua, mutta nyt kun kysyit, en tiedä missä välissä minä olisin ehtinyt jotakin rakkausasioita hoitamaan, hän nauraa.
Parin viikon tauko ei tarkoita vapaata, sillä The Riff -rockbaaria pyörittävällä yrittäjällä on jäänyt rutkasti hommia rästiin.
– Olen ollut käytännössä lentokonetilassa viikon, joten kaikkea hoidettavaa riittää. Mutta koen, että loma on niitä ihmisiä varten, jotka eivät pidä työstään.

Määrätietoisuus viehättää
Vaikka rakkaudelle ei olisikaan aikaa, kohtaa rumpali maailmaa kiertäessään jatkuvasti ihmisiä ja solmii uusia ystävyyssuhteita.
– Olen onnekas, sillä pääsen tapaamaan todella persoonallisia ja viehättäviä tyyppejä, hän toteaa.
Jalat alta Jussilta vie itsenäinen ja määrätietoinen nainen.
– Kaikilla tyttöystävilläni on aina ollut ihan omat kuviot. En ole koskaan kaivannut sellaista lemmikkikoiraa, joka seuraisi perässäni ja eläisi minun kauttani. Tykkään vahvoista ihmisistä.
Kaiken kaikkiaan asiat ovat lopulta oikein hyvin.
– Olen tosi onnellinen ja tyytyväinen elämäntilanteeseeni, Jussi summaa hymyillen.

Keikkoja ja historiikki
The 69 Eyesin voi nähdä Suomessa loppuvuoden aikana vielä muutaman kerran. He esiintyvät 5.12. Helsingin Kulttuuritalolla, 8.12. Turun Logomossa ja 9.12. Tampereen Tullikamarilla.
Bändin 30-vuotisen tarinan kertova, Timo Kalevi Forssin kirjoittama The 69 Eyes -kirja (Otava) ilmestyi 31. elokuuta.