Jussi 69 paljastaa erikoisen harrastuksensa: Pääsiäinen Elviksen kotona

Helsingin vampyyreinakin tunnetut rokkarit ovat ehtineet keikkojen välissä puuhata kaikenlaista.
The 69 Eyesin rumpalin Jussi 69:n, 51, vuosi on ollut äärimmäisen hektinen. Marraskuussa hänellä olikin ensimmäinen parin viikon keikkatauko koko vuonna.
Parin viikon tauko ei tarkoita vapaata, sillä The Riff -rockbaaria pyörittävällä yrittäjällä on jäänyt rutkasti hommia rästiin.
– Olen ollut käytännössä lentokonetilassa viikon, joten kaikkea hoidettavaa riittää. Mutta koen, että loma on niitä ihmisiä varten, jotka eivät pidä työstään.

Lue lisää: Jussi 69 heräilee ihmeellisiin aikoihin keskellä yötä – tässä syy
Kun miettii suomalaisia yhtyeitä, on The 69 Eyes ollut mahdollisesti kaikkein pisimpään koossa samalla kokoonpanolla. Bändin jäsenet ovat pysyneet samoina vuodesta 1991 asti, jolloin Jussi liittyi mukaan.
– Keskinäiset välimme ovat aina olleet hyvät. Meillä viidellä on samat tavoitteet ja haaveet, ja teemme kovasti duunia niiden eteen.

Jussi 69 puhuu Seiskalle rakkauselämästään – tällainen nainen vie rokkarilta jalat alta
Yli 30 vuotta yhdessä paahtaminen on harvinaista. Helsingin vampyyreinakin tunnetut rokkarit ovat ehtineet keikkojen välissä puuhata kaikenlaista. Jussi kertookin harrastavansa etenkin yhtyeen laulajan Jyrki 69:n kanssa ”rockturismia”. Esimerkiksi pääsiäisen he viettivät Elviksen kotona Gracelandissa.
– Meillä on pysynyt yllättävän hyvin bändinä se, että haluamme yhä tehdä asioita kimpassa. Tämän vuoden kohokohtia oli, kun kävimme kaikki viisi yhdessä Disneylandissa, Jussi mainitsee.