Juontaja Sari Tammisen hammasoperaatio aiheutti tulehduspesäkkeen päässä – lääkärit epäilivät vaihdevuosia ja mielikuvitusta

Sari Tamminen
Mainos
Mainos päättyy

Kesäillan valssista jo 1990-luvulta alkaen tutuksi tullut juontaja Sari Tamminen, 53, kertoi viime torstaina Facebookissa kärsineensä jo kuusi viikkoa kummallisista korva- ja pääkivuista sekä kuumeilusta.

Kertomustaan Sari oli kuvittanut sairaalan tippapulloilla.

Suosikkijuontaja Sari Tamminen lähellä onnettomuutta – bussipysäkki pelasti hengen!

Juontaja kertoi julkaisussaan, että erikoisille oireille on vihdoin löytynyt syy. Kyseessä oli tulehduspesäke ohimon seudulla. Se saatiin paikannettua vasta pään magneettikuvauksella.

Ennen tutkimuksia lääkärit olivat Sarin mukaan tarjonneet oireiden syyksi muun muassa vaihdevuosia sekä ”oman pään mielikuvitusta”.

Mainos
Mainos päättyy
Sari Tamminen
Kesäillan valssia Sari juonsi 1996–2011. Kesällä 2002 hänen parinaan oli tanssiohjelmien konkari Heikki Kahila.

Kaksi viikkoa aiemmin juontaja oli kuitenkin joutunut tiputukseen hammasleikkauksen jälkeen. Tuolloin kohonneilla tulehdusarvoilla ja nyt löytyneellä pesäkkeellä oli selvä yhteys.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan