Juontaja Juuso Mäkilähde joutuu toppuuttelemaan lapsiaan: En toivoisi lisää kolhuja mihinkään

Juontaja Juuso Mäkilähde, 36, kertoo Seiskalle Mysteerilaulajat-ohjelman kuvauksissa pääsevänsä muuttamaan tämän kesän aikana uuteen puutaloon, joka on ollut rakenteilla viime vuodesta saakka.
Uudellemaalle nousseessa hirsitalossa on luonto lähellä, ja ympäristö on Juuson mukaan seesteinen.
– Ajatus ikiomaan kotitaloon muuttamisesta ja pihan saamisesta tuntuu hienolta. Olen viettänyt oman lapsuuteni maakunnissa. On mahtavaa, että pystyn tarjoamaan lapsilleni myös samanlaisen ympäristön.

Nykyisestä asunnosta muuttaminen on ollut käynnissä jo tovin.
– Lapset ovat lapsia, ja heillä on tapana tietyin väliajoin villiintyä. Kun talo on jo toisten omaisuutta, niin on joutunut vähän toppuuttelemaan, että hei, varokaa vähän.
– En toivoisi lisää kolhuja mihinkään, mutta pieni riehuminen kuuluu lasten elämään. Muuten kotopuolessa ei mitään kummempia kolttosia ollut.