Julkkisten suosima Flow Festival antoi kenkää yhdelle pääsponsoreistaan – tässä syy

Festivaali ilmoitti yllättävistä potkuista verkkosivuillaan.
Julkkiksia ja muita trenditietoisia musadiggareita houkutteleva Flow Festival on tehnyt merkittävän päätöksen koskien yhtä pääyhteistyökumppaniaan.
Arkistovideo Sanna Marinin viime kesäisistä biletyksistä:
Tulevana viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa järjestettävät festivaalit eivät tule tekemään yhteistyötä Heineken Silver -brändin kanssa. Asia selviää festareiden virallisilta verkkosivuilta.
Tiedotteessa yhteistyön katkaisemista perustellaan Heinekenin Venäjä-kytköksillä.
- Flow Festival päättää kumppanuutensa Heineken Silverin kanssa Heinekenin Venäjän operaatioiden vuoksi. Ennakkotiedon perusteella Heinekenin oli tarkoitus lähteä Venäjältä kevään aikana. Valitettavasti tietoomme on tullut, että näin ei ole vielä tapahtunut tähän asti, tiedotteessa kerrotaan.
Onpa söpöä! Sanni ja Shirly Karvinen hempeilivät Flow-festareilla - salakuvat!
Brändiyhteistyön päättymistä on kommentoinut myös Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio.
- Heineken oli tekemässä lähtöä Venäjältä vielä keväällä, mutta valitettavasti näin ei ole kuitenkaan tähän mennessä tapahtunut, Kallio kertoo englanniksi
Festivaaleille varatut Heinekenin tuotteet korvataan tiedotteen mukaan tapahtuman pääyhteistyökumppani Hartwallin tuotteilla.
Flow Festival on vakiinnuttanut paikkansa monien trenditietoisten tapahtumana ja joka vuosi alueella viihtyy myös lukuisia julkisuudesta tuttuja suomalaisia ja ulkomaalaisia.
Vasta viime kesänä Suomen pääministeri Sanna Marin herätti paikan päällä huomiota näyttävässä glittermekossaan.
Tältä näytti pääministeri Sanna Marinin kahdeksan euroa maksanut Flow-mekko: kuva
Sannan kanssa iltaa olivat viettämässä esimerkiksi juontaja Maria Veitola, laulaja Alma sekä muusikko Olavi Uusivirta, jonka kanssa Sanna oli tanssahdellut intohimoisesti edeltävänä viikonloppuna Ravintola Teatterissa.
Tänä vuonna Flow Festivalin esiintyjäkattaukseen kuuluvat muun muassa Lorde, Blur">Blur, Tove Lo, Anna Puu ja Wizkid.