Julkkisportsari Teemu ”Pastori” Potapoff: Pelkäsin hormonien estäneen isyyden

Otetaan yhdet -podcastista ja Selviytyjät-vertaistukikirjasta tuttu Teemu ”Pastori” Potapoff, 49, ja hänen avopuolisonsa saivat lapsen viime vuoden viimeisenä päivänä kolmen vuoden yrittämisen jälkeen.
Julkkispiireistä ja monen helsinkiläisravintolan ovelta tuttu portsari oli tosin päättänyt, ettei halua lapsia.
– Halusin olla sukuni viimeinen. Omat lähtökohtani eivät olleet ideaaliset, enkä siksi halunnut isäksi sen suuremmin. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tapasin avopuolisoni seitsemän vuotta sitten, ja hän sanoi haluavansa isona äidiksi.

Teemua vaivasi ajatus, ettei lasta toiveista huolimatta syntyisikään.
– Olen käyttänyt hormoneja kehonrakennuksen vuoksi, mikä saattaa estää isäksi tulon. Sain kuitenkin lääkehoidolla testosteronitoiminnan käyntiin, Teemu kertoo.
Teemun mukaan on ihan normaalia, että periaatteet ja ajatukset muuttuvat vuosien varrella.
– Nyt meillä on pian vuoden vanha lapsi. Hän on opettanut minulle, että kaikki luuloni ja ajatukseni ovat olleet vain itseni luomaa höpön pöpöä, Teemu kertoo selvästi liikuttuneena.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.