Julkisuudesta kadonnut Jenni Vartiainen teki yllätyspäivityksen

Jenni Vartiainen tekee paluun.
Julkisuudessa matalaa profiiilia pitänyt Jenni Vartianen, 40, tekee paluun.
Jenni on perustanut itselleen Tiktok-tilin, jossa julkisti suuren uutisen. Hän on julkaissut tilillään pienen videoklipin, josta paljastuu, että häneltä on tulossa uusi kappale.
Kappaleen nimi on Lanka.
Fanit ovat innoissaan artistin paluusta vuosien tauon jälkeen.
- MITÄÄÄÄÄ JENNIIIIIII, apua!!!!! eräs hehkuttaa.
- JES JES JES!!! toinen huudahtaa videon kommenteissa.
Viimeksi Jenni on esiintynyt Mestarit-kokoonpanossa kiertueella vuonna 2022. New Yorkissa asustellut ja perhe-elämään keskittynyt Jenni on julkaissut viimeksi Monologi -albumin vuonna 2018.
Nauttii paluusta
Jenni on itse kertonut videopäivityksen ohessa, että paluu on mieluinen.
- Ihanaa tulla takaisin, Jenni kirjoittaa julkaisussaan sydämen kera.
Laulajalla on kaksi lasta, jotka ovat syntyneet vuonna 2019 ja 2022. Suurkaupunkielämää viettänyt Jenni on asunut vuosia Yhdysvalloissa puolisonsa kanssa.
Hän piti keikkataukoa neljä vuotta, ennen kuin päätti sen Mestarit-kiertueelle osallistuttuaan.

Jenni on nähty Vain elämää -ohjelmassa syksyllä 2014. Alun perin tähti tuli julkisuuteen jo 2000-luvun alussa osallistuttuaan Popstars-sarjaan ja tultuaan megasuosituksi Gimmel-yhtyeen jäsenenä.

Maaliskuussa 40 vuotta täyttänyt Jenni on julkaissut urallaan kaikkiaan neljä studioalbumia.
Diandra Flores päivitti tunnelmia pukuhuoneesta: "Nyt tulin spa:han vähän rentoutuu ja..."