Jukka Hildén iloneuvotteli Tallinnassa – nämä erikoistossut huomattiin

Duudson-mies uhosi jatkavansa spa-osastolle.
Jukka Hildén bongattiin sunnuntaina (29.12.) aivan erityisen jouluisena Tallinnasta, vaikka edessä on jo uusivuosi.
Duudsoneistakin tuttu 44-vuotias temppumies oli sunnuntaina alkuiltapäivästä Radisson Blu Hotel Olümpiassa ja kävi tiskillä erikoisneuvottelua.
– Siinä neuvoteltiin suomeksi, ja aiheena oli ylimääräinen hotelliyö. Se ei aivan sivulliselle selvinnyt, saatiinko yö lopulta vai ei, paikalla ollut silminnäkijä kertoo Seiskalle.
Neuvottelu kuitenkin käytiin erittäin leppoisissa tunnelmissa. Kuvakin todistaa niin Jukalla kuin henkilökunnan edustajalla olleen hauskaa, kun huumorimies jatkoi neuvotteluaan.

Tiskillä puhuttiin myös hotellissa olevasta elämys-spa-osastosta, ja lähtiessään Jukka kertoi menevänsä seuraavaksi juuri sinne.
– Lähtiessään hän myös huikkasi vielä iloiseen ääneen kuuluvasti sydämellisestä palvelusta, jota sai. Ilmeisesti neuvottelu sitten päättyi hyvin, silminnäkijä kertoo.
Seuruetta Jukan lähellä ei havaittu. Jos hän ei ollut yksin liikkeellä, kukaties perhe tai ystävät olivat hotellihuoneessa tai ehkä jo spa-osastolla.
Myös Jukan asu huomattiin. Muodikkaasti kamelinvärinen pitkä villakangastakki sointui hieman erikoiseen karvahattuun.
– Hauska lakki ja kengät herättivät huomion. Jouluisen näköinen asu, vinkkaaja kehuu.
