Juha Tapio tunnustaa halunneensa lopettaa uransa huipulla: "Mietin, että seuraavan kesän kalenteria ei vaan enää julkisteta!"

Juha Tapio Vain elämää -kulisseissa
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -ohjelmassa kuullaan perjantaina tulkintoja Juha Tapion kappaleista. Kuten aina, keskustelu äityy myös syvälliseksi, eikä Juhan päivä ole poikkeus. Mies nimittäin kertoo, että muutama vuosi sitten hän todella harkitsi uransa lopettamista.

Tunnustus saa Juhan Vain elämää -kollegat - kuten varmasti myös tv-katsojat - ihmetyksen valtaan.

- 2015 syksyllä ajattelin, että lopetan. Suosio oli suurempaa kuin koskaan, mutta takki oli tyhjä. Ajattelin, että olen tehnyt tässä kymmenkunta levyä, ja ne on mennyt aika hyvin, mutta myös jaksanko kaivaa itsestäni sitä liekkiä. Sitten mietin, että olisiko tämä vuoden 2016 rundi mun päätösrundi. Tehtiin ihan jäätävä määrä keikkoja, 40 kesällä ja keväällä saman verran, ja se päätettiin sitten Hartwall-areena -keikkaan. Mietin, kun se julkaistiin, että se on sitten mun viimenen keikka, Juha kertoo.

Juha Tapio Vain elämää -kulisseissa

Laulaja tunnustaa, että hän on aina ollut huono myymään itseään.

Mainos
Mainos päättyy

- Olin miettinyt sen lopettamisen niin, että teen ne keikat, ja sitten seuraavan kesän kalenteria ei vaan enää julkisteta, Juha kertoo.

Tunne oli onneksi ohikiitävä.

- Kun tajusin, että voin lopettaa, niin tajusin, etten mä todellakaan halua sitä tehdä, Juha nauraa.

Vain elämää Nelosella perjantaisin kello 20!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan