”Joudun laittamaan viulun narikkaan” - Linda Lampenius joutuu vaativaan leikkaukseen: taistelee kovien kipujen kanssa

Viulisti Linda Lampenius, 50, paljastaa Instagramissa, että hän joutuu perumaan loppuvuoden keikkansa. Syy keikkojen perumiseen on, että Linda joutuu lokakuun lopussa leikkaukseen.
- Valitettavasti joudun laittamaan viulun narikkaan joulukuun alkuun saakka. Minulle tehdään kaularankaleikkaus 28. lokakuuta.
Leikkaus tehdään pitkäkestoisen rasitusvamman takia, josta Masked Singer Suomi -ohjelmassakin ollut Linda kertoo lisää.
- 45 vuoden viulunvingutus on tuhonnut kaksi välilevyä, jonka takia kolmen nikaman reunat hanganneet toisiaan kohtaan soittaessani viulua (pään asento hiukan eteenpäin vasemmalle).
Luu on kasvattanut uutta luuta niihin kohtiin, jossa nikamat ovat kohdanneet. Uusi luu on muodostunut naulan muotoiseksi. Yksi ”naula” painaa suoraan hermoa, joka menee käteen. Tuo naula ja muuta ylimääräistä luuta poistetaan leikkauksessa.
- Kipu (pää ja niska) on kovaa ja olen huomannut, että vasen käsi ei ole ihan yhtä vahva kuin aiemmin. Tämä ei parane itsestään vaan pahenee koko ajan.
Playboyssakin poseerannut Linda pahoittelee päivityksessään, kuinka ei pääse soittamaan keikkojaan Joensuussa ja Helsingissä.
- Nyt toivon, että leikkaus sujuu hyvin ja että pääsen esiintymään Suomeen 2021! Linda toivoo.