Jope Ruonansuun Mari-leski suuren surun keskellä: Kuolema romutti taloutemme

Jope ja Mari Ruonansuu
Mainos
Mainos päättyy

Kansantaiteilija Jope Ruonansuun kunniaksi järjestetty muistokonsertti keräsi yhteen maamme ykkösartisteja. Lämminhenkinen tilaisuus toi myös yleisön puolelle paikkakunnan silmäätekevät. Jopen leski Mari Ruonansuu oli hieman hämmentynyt jouduttuaan keskelle mediamyllyä.

– Tämä on mahtava kunnianosoitus Jopelle ja perheellemme.

Jope ja Mari olivat itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa 2016. Jope kuoli syöpäsairauteensa heinäkuussa.
Jope ja Mari olivat itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa 2016. Jope kuoli syöpäsairauteensa heinäkuussa.

Jope Ruonansuu haudattiin kaikessa hiljaisuudessa perhepiirissä – pienet ja kauniit hautajaiset

Mari kertoo, että pari viime kuukautta ovat olleet vaikeita. Vaikka Jope sairasti ja vietti viimeiset päivät kotona, suruun ja kaipaukseen ei tahdo oikein tottua.

Mainos
Mainos päättyy
Mari-leski sanoo suoraan, että Jopen sairaus ja kuolema romuttivat perheen talouden.
Mari-leski sanoo suoraan, että Jopen sairaus ja kuolema romuttivat perheen talouden.

– Lapset näkivät isän heikkenemisen, enkä missään vaiheessa salannut Jopen tilaa heiltä.

Timo Koivusalo muistelee lämmöllä Jope Ruonansuuta: Tästä syystä Jope oli Suomen ykköskoomikko!

Jope halusi, että Mari toimi kotiäitinä. Vaimo toki auttoi keikkamyynnissä ja varmisti, että kansantaiteilijan selusta oli kunnossa.

Taloudellisesti on nyt tiukkaa, ja Mari myöntää, että velkoja on kertynyt. Jopelle myönnettiin eläke vasta viime keväänä. Tukikonsertin avulla ystävät halusivat auttaa Jopen perhettä myös taloudellisesti.

Seiskasta

Mainos
Mainos päättyy

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan