Jope Ruonansuun kunto romahti yllättäen rajusti – avautuu rankoista syöpähoidoistaan ja leikkauksista: ”Olo on aivan järkyttävä!”

Viime viikolla Seiska kertoi viihdetaiteilija Jope Ruonansuun syöpätaistelusta. Jope havahtui lamauttavaan väsymykseen helmikuun lopussa, jonka jälkeen tuttu lääkäri passitti miehen tutkimuksiin. Heti ensimmäisessä tähystyksessä löytyi pahanlaatuinen kasvain ruokatorvesta.
Jope Ruonansuulla, 54, vakava syöpä – terveys romahti nopeasti: Taistelen hengestäni!
Jope aloitti syöpähoidot huhtikuun alussa.
– Minulle on tehty kaksi syöpäsoluja tuhoavaa sytostaattihoitoa. Ne ovat niin rankkoja kropalle, että välissä on aina kolmen viikon tauko. Edessä on vielä yksi kerta, minkä jälkeen kasvaimesta otetaan uudet kuvat ennen leikkausta, Jope kertoo.
– Saattaa olla, että edessä on kaksi leikkausta. Minulle on tehty muitakin leikkauksia, joiden lisäksi olin vatsalaukun kavennusleikkauksessa kaksi vuotta sitten. Operaatioista on jäänyt arpikudosta ja kiinnikkeitä, mikä saattaa vaikeuttaa kasvaimen leikkaamista.
Sytostaattihoidot ovat olleet rankempia kuin Jope osasi koskaan kuvitella.
– Olo on hoidon jälkeen aivan järkyttävä. Pahoinvointi on todella rajua. Olen hoitojen jälkeen aina useita päiviä täysin pois pelistä, Jope kuvailee.
Jopella on diabetes, minkä vuoksi sytostaattihoidot ovat hänelle entistä rankempia.
– Sytostaateissa on kortisonia, mikä on myrkkyä diabeetikolle. Tämän vuoksi kehoni reagoi entistä rajummin hoitoihin, Jope sanoo.
Jope Ruonansuu kuopuksestaan: Veljeni toivoo vauvan muistuttavan vaimoani!
Hän leikkautti hiuksensa pois ennen hoitojakson alkamista.
– Solunsalpaajat iskevät kasvaimeen mutta tappaa samalla terveetkin solut. Sytostaatit ovat sellaista myrkkyä, että ei ole ihme, että hiuksetkin lähtevät.