Joonas Nordman: Kihlat!

Joonas Nordman: Kihlat!

Joonas on kihlautunut ääriromanttisesti lomakohteessa.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Joonas Nordman, 38, on mennyt kihloihin. Asia selviää hänen sunnuntaina (2.2.) julkaisemastaan Instagram-tarinasta.

Joonas kertoi taannoin Seiskalle olevansa parisuhteessa, joka alkoi jo vuoden 2023 kesällä.

Romantiikka edellä

Nyt Joonas julkaisi tarinoihinsa kuvan, jossa hänen ja tv-alalla vaikuttavan tuottajarakkaan kädet ovat somasti vierekkäin. Kumpaisenkin vasenta nimetöntä koristaa yksinkertainen sormus.

Mainos
Mainos päättyy

Instagram-tarinan sijainniksi Joonas on merkinnyt Rooman, joka on tietenkin mitä romanttisin kaupunki ottaa suuri askel eteenpäin suhteessa.

Sijaintimerkinnän alle Joonas on lisännyt kaksi emojia; kilistelevät kuohuviinilasit ja sydämen.

Ala toi yhteen

Joonas on vahvistanut julkisuuteen aivan itse olevansa suhteessa, mutta naisystävä – tai nykyisin jo kihlattu – on pysynyt julkisuudesta piilossa.

Tuore kihlattu on kuitenkin ollut mukana Joonaksen Joonas Nordman Show'ssa tuottajan roolissa. Seiska uutisoi asiasta maaliskuussa, kun Joonas ja tuottajanainen esiintyivät samassa Helsingin Sanomien uutisessa omilla nimillään.

Mainos
Mainos päättyy

– Ei tämä mikään salaisuus ole, kaikkihan alalla olevat ovat tämän tienneet jo pidemmän aikaa, Joonas myönsi tuolloin Seiskalle.

Muilta osin Joonas on ollut enimmäkseen hiiskumatta rakkauselämästään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan