Joonas Nordman ahertaa ruokapalkalla ravintolassa – kuvat!

Joonas kertoo hoitavansa toisinaan kebabravintolan logistisia asioita esimerkiksi käymällä kaverinsa apuna tukussa.
Näyttelijä Joonas Nordman, 36, aiheutti hämmennystä Porissa viime kesänä, kun Seiskan lukija bongasi hänet kärräämässä tukkutuotteita kebab-ravintolaan. Ilmeisesti näyttelijällä on myös sivubisneksiä.
Porissa hieraistiin silmiä – Joonas Nordmanin kantamukset herättivät ihmetystä
Kyseessä oli liki kulttimaineen Porissa saanut Turo’s Heavy Kebab, jonka omistaa Joonaksen ystävä Turo Sinkkonen. Joonas kertookin hoitavansa toisinaan kebabravintolan logistisia asioita esimerkiksi käymällä kaverinsa apuna tukussa.

Riihikuivaa hän ei työstään vaadi, vaan tyytyy ruokapalkkaan – onhan Turon kebab Joonaksen mukaan Suomen parasta.

Kastikkeet labrasta
Turo’s Heavy Kebab sai alkunsa ideasta panna pystyyn Porispere-festivaalille ruokakoju vuonna 2016. Parin kuukauden päästä festareista Turo löysi sopivan kiinteistön ja yritys lähti toimintaan täysillä.

– Kebabia tuli nuorena syötyä sen verran, että se kiinnosteli, Turo naureskelee.
Kohukuvan taustat julki! Näin Joonas Nordman selittää tekosiaan
Joonaksen mukaan Turo’s erottuu street food -henkisyydellään.
– Kastikkeet eivät tule mistään purkista, vaan suoraan Turon laboratoriosta, näyttelijä naurahtaa.