Jonna Tervomaa, 51, hurmaa meikittömänä – tältä hän näyttää nyt

Jonna Tervomaa, 51, hurmaa meikittömänä – tältä hän näyttää nyt

Jonnan julkaisu hehkuu kesäistä tunnelmaa.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Jonna Tervomaa, 51, on pitänyt matalaa profiilia julkisuudessa, mutta jatkanut silti uraansa laulajana keikkaillen ja musiikkia julkaisten. Edellisen kerran hänet nähtiin lavalla kuluneena viikonloppuna Tikkurila Festivaalilla.

Jonnan sosiaalisen median julkaisut pitävät pitkälti sisällään musiikkiin ja työhön liittyviä asioita, ja on varsin harvinaista nähdä hänet poseeraamassa perinteisessä selfiessä. Tikkurilan rientojen jälkeen hän kuitenkin jakoi seuraajiensa iloksi kuvan itsestään hyvin kesäisissä tunnelmissa.

 Festivaalipöly on huuhtoutunut järveen. Sain nimipäivälahjaksi kesäpäivän ja t-paidan, sunnuntaina (21.7.) nimipäiväänsä viettänyt Jonna hehkuttaa.

Kuvassa hän poseeraa meikittömänä ja hiukset märkinä päässään lippis ja yllään kaunis, retrohenkinen kukkapaita.

Mainos
Mainos päättyy

 Me ollaan villejä kukkia, Jonna kuittaa paidassa näkyvään tekstiin viitaten, ja kiittelee nimipäivälahjan antajaa.

Lahjan on antanut Jonnan puoliso Darin Gray. Musiikkibisneksestä Jonnalle tutuksi tullut Darin on alkujaan amerikkalainen. Rakkaus syttyi etäsuhteen merkeissä, ja viimein Darin lennähti Suomeen. Jonna ilmoitti toukokuussa, että miehen saapumisesta oli kulunut jo kolme vuotta.

Muun muassa kokki Pipsa Hurmerinta kehuu Jonnan saamaa lahjaa julkaisun kommenteissa. Moni muukin on onnitellut Jonnaa nimipäivän johdosta.

Muusikkona toimiva Darin kertoo kotisivuillaan olevansa esimerkiksi sooloartisti, säveltäjä, opettaja ja monen nimekkään laulajan luottobasisti. Hän on julkaissut yli 150 albumia ja säveltänyt muun muassa elokuviin ja teatteriin sekä tehnyt kiertueita lukuisissa maailman kolkissa.

Instagram-julkaisujen pohjalta vaikuttaa, että mies reissaa Yhdysvaltojen ja Suomen väliä etenkin jazziin keskittyvien projektien parissa.

Mainos
Mainos päättyy
Jonna tuli tunnetuksi jo lapsena, vuoden 1983 Syksyn sävel -kilpailun voitosta.
Jonna tuli tunnetuksi jo lapsena, vuoden 1983 Syksyn sävel -kilpailun voitosta.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan