”Johannasta ei havaintoja” – Näin Johanna Tukiaisen viimein päättynyt lapsensieppausdraama eteni

Seiska on seurannut Johanna Tukiaisen, 44, lapsen sieppausdraamaa, joka alkoi noin kuukausi sitten.
– Nyt lapsenlapseni on löydetty, ja häntä odotetaan tänään kotiin, Tukholmasta tavoitettu isoäiti Marja Tukiainen, 70, huokasi Seiskalle maanantaina.
Lapsikaappausdraama alkoi elokuun alussa.
Tilanne eskaloitui, kun Johannan tyttärestä tehtiin Ruotsissa huostaanottopäätös, jonka mukaan lapsi sijoitetaan sijaisperheeseen.
Ennen päätöksen lainvoimaisuutta puolitoistavuotias tytär asui väliaikaisesti isoäitinsä Marjan luona.
Johanna Tukiaisen sieppausdraama päättyi – lapsi vihdoin turvassa isoäidillään
Seiskan tietojen mukaan isoäiti oli päästänyt Johannan asuntoonsa. Kun Marja meni kastelemaan parvekekukkia, Johanna otti lapsen ja lähti asunnolta. Marjalle oman tyttären tempaus tuli shokkina.
– Olen etsinyt heitä jokaisesta paikasta täällä Ruotsissa, ja olen ollut yhteydessä kaikkiin tuttuihimme. Toivon, että heidät löydetään pian ja että lapsenlapseni pääsee turvaan, epätoivoinen isoäiti tilitti Seiskalle tuolloin.

Johanna Tukiaisen sieppaama lapsi löytyi - isoäiti-Marja helpottui
Lopulta paljastui, että Johanna oli tullut tyttärineen Suomeen. Matkaseurueeseen kuului myös hänen on–off-miesystävänsä Veijo Lalli.
– Kaikki on hyvin, ei tarvitse olla huolissaan. Olemme Suomessa, Johanna tekstaili Seiskalle.
Tuolloin kaappauksesta oli kulunut viikko.
Johannasta ja Veijosta tuli näköhavaintoja pitkin Itä-Uuttamaata. Sekä Ruotsin että Suomen viranomaiset olivat tietoisia tilanteesta ja auttoivat etsinnöissä.
Nyt puolitoistavuotias pienokainen jää odottamaan uutta sijoitusperhettä.
– Johannasta minulla ei ole mitään havaintoja, Marja Tukiainen kertoo.
Näin paljon Johanna Tukiainen juo punaviiniä päivässä – poliisitutkinta paljasti hurjan määrän