Johanna Puhakka tekee uuden aluevaltauksen – ajankohta mietityttää: "Tosi hyvä aika kokeilla jotain ihan superkuumottavaa"
Näyttelijä kärsinee pienesti esiintymisjännityksestä.
Salatuista elämistä tuttu näyttelijä Johanna Puhakka on päättänyt tehdä uuden aluevaltauksen.
Johanna on nimittäin päättänyt astua stand up -komiikan maailmaan.
Näyttelijä kärsinee pienesti esiintymisjännityksestä. Hän julkaisi Instagram-sivullaan hupaisan videon, jossa kertoo ajatuksistaan.
– Mun järjenjuoksu be like: Hei, pitäiskö kokeilla stand upia? Johanna aloittaa.
– Tosi hyvä idea, mutta hauduttele sitä eka noin viisi vuotta. Sitten hankkiudu raskaaksi, sen jälkeen mene kirjoituskurssille ja sitten vedä eka stand up -keikka, hän jatkaa.
Ajankohta on alkanut hitusen mietityttää Johannaa.
– Hei tosi hyvä! Silloin muutenkin mieli on tosi myllerryksessä, kaikki tuntuu tosi herkältä ja itkettää. Se on varmaan tosi hyvä aika kokeilla jotain ihan superkuumottavaa, hän täräyttää sarkastisesti.
– Mitä, Johanna, mitä?! hän lopulta huudahtaa.
Johanna kertoi maaliskuussa saavansa perheenlisäystä rakkaansa Samuel Glassarin kanssa. Perheeseen saapuu kesällä peräti kaksi pienokaista.
– Joskus toiveet voi käydä toteen isommin kuin uskaltaa edes haaveilla, meitä on ens kesänä NELJÄ! Twin babies are on their way (suom. kaksosvauvat ovat tulossa), Johanna hehkutti sosiaalisessa mediassa.
Johannan ja Samuelin suhde paljastui viime vuoden kesällä. Johannasta liikkui kesän kynneksellä suhdehuhuja, ja hän paljasti ne tosiksi kesäkuussa, kun hän kertoi seurustelevansa Rantabaari-kollegansa Samuelin kanssa.
Sittemmin pariskunta on esiintynyt toistensa sometileillä avoimesti.