Johanna Harlinilta koskettava julkaisu

Harlinien jälkikasvu saa viettää varsin hulppeaa elämää.
Ohjaaja Renny Harlin, 65, avioitui vuonna 2021 Johanna -rakkaansa, 30, kanssa.
Kesällä 2022 pariskunta toivotti tervetulleeksi ensimmäisen yhteisen lapsensa. Tytär sai kansainvälisen nimen Coco. Tämän vuoden huhtikuussa perheonni täydentyi vielä Jules -pojalla.
Sekä Renny että Johanna ovat vilautelleet hulppeaa perhearkeaan säännöllisesti sosiaalisessa mediassa. Myös perheen lapset ovat tuttu näky somejulkaisuissa, vaikka vanhemmat peittävätkin jälkikasvunsa kasvot. Pariskunnan jakamasta sisällöstä päätellen kahden pienokaisen värittämä elo maistuu heille varsin mukavasti.
Syliä ja viisauksia
Johanna julkaisi hiljattain Instagramissaan videon, jolla pohtii vanhemmuuden mukanaan tuomia muutoksia. Vaaleanpunaiseen tutuun puettu Coco-tytär juoksentelee pätkässä pitkin syksyistä pihaa.
– Vanhemmuus ei vähentänyt aikaani laisinkaan. Oikeastaan se antoi sitä lisää. Nyt en halua hukata sekuntiakaan, Johanna kirjoittaa videolla englanniksi.
Johanna kirmaa videolla tyttärensä perässä. Lopulta hän kaappaa Cocon syleilyynsä ja pyörittelee tätä iloisesti ilmassa.
Myös Renny on käynyt kommentoimassa vaimonsa julkaisua.
– Vanhemmuus antoi meille koko maailman, ohjaaja kirjoittaa englannista vapaasti käännettynä.
Hieno teehetki
Vanhemmuus toki usein avaa aivan uudenlaisen maailman. Harlinien tapauksessa myös vanhemmat ovat antaneet lapsilleen maailman, kirjaimellisesti.
Coco ja Jules ovat nuoresta iästään huolimatta päässeet näkemään jo enemmän maailmaa kuin moni aikuinen. Kuopuksen syntymän jälkeen perhe on viettänyt aikaansa ainakin Suomessa, Los Angelesissa sekä Lontoossa.
Matkustamisen lisäksi parin lasten elämä on monin tavoin erinäköistä kuin kotimaan lähiöiden kasvateilla. Rennyn vauraus mahdollistaa perheelle elämäntavan, josta useimmat voivat vain haaveilla.
Kaikki perheen menot eivät kuitenkaan ole niin kalliita kuin ehkä voisi kuvitella. Johanna paljasti sometarinoissaan perheen esimerkiksi viettäneen tyttären syntymäpäivää bussiajelun merkeissä. Lontoossa viihtynyt perhe suuntasi Pipsa Possu -teemaiselle bussimatkalle, jonka aikana tarjoiltiin peribrittiläiseen tyyliin iltapäivätee.
Yhtiön sivuilta selviää, että bussilippu lapselta maksaa noin 40 euroa, aikuisen lipun ollessa noin kympin kalliimpi. Kahden vanhemman ja lapsen teehetkelle tulee hintaa siis 130 euroa. Ei ihan kohtuunta etenkään, mikäli samassa retkessä yhdistyivät sekä juhlat että lahja.