Joalin Loukamaalta dramaattinen päätös

Uusin käänne vaikuttaa merkittävästi Joalinin yksityisyyteen.
Artisti Joalin Loukamaa, 24, kertoo dramaattisesta päätöksestään.
Arkistovideo: Joalin jakaa matkavinkkinsä.
Joalin on päättänyt rajata käyttäjiä, jotka pääsevät näkemään hänen sisältöään somessa.
Joalin on päättänyt laittaa julkisen Instagram-tilinsä yksityiseksi. Hän kertoi asiasta sunnuntaina 27. heinäkuuta.
– Menen yksityiseksi tunnin päästä, hän ilmoitti napakasti englanniksi tarinassaan, jonka pystyi näkemään vuorokauden ajan sen julkaisusta.
Laulaja ei kuitenkaan perustele tai avaa enempää sitä, mikä syy päätöksen taustalla on. Kyseessä on kuitenkin ratkaisu, joka vaikuttaa oleellisesti hänen yksityisyyteensä somessa.
– Vain minä ja sinä täällä nyt. Ei enää ei-seuraajia, hän jatkoi tarinassaan.
Pyörsi päätöksensä hetkeksi
Myöhemmin maanantaina 28. heinäkuuta Joalin pyörsi hetkeksi päätöksensä. Hän piti tiliään avoinna uudelleen puolen tunnin ajan, jolloin häntä on päässyt seuraamaan jälleen vapaasti.
Yksityisen käyttäjätilin haltijan on hyväksyttävä uudet seuraajat, mutta julkisella tilillä näin ei tarvitse tehdä.
Enää hänen profiiliaan ja tarinoitaan pääsevät katselemaan vain ne käyttäjät, jotka seuraavat häntä.
Satojatuhansia silmäpareja
Joalin on kuulunut jo vuosia Suomen seuratuimpiin henkilöihin Instagram-sovelluksessa. Nykyään hänen sisältöään seuraa yli 2 900 000 käyttäjää.
Joalinista tuli maailmankuulu tanssiuransa kautta. Hän kiersi maailmaa Now United -yhtyeessä, mutta jätti sittemmin kokoonpanon seuratakseen unelmiaan musiikin saralla.
