Jim Carrey lopettaa uransa - "Olen saanut tarpeekseni"

Bruce Willis ilmoitti hiljattain lopettavansa näyttelemisen vakavien terveyshuolien vuoksi, ja nyt myös Jim Carrey, 60, kertoo suunnittelevansa eläkkeelle siirtymistä.
Tähden mukaan tämän kuun alussa ensi-iltansa saanut Sonic The Movie 2 on hänen viimeinen esiintymisensä valkokankaalla.
Tällainen Jim Carrey on oikeasti - 60 faktaa syntymäpäiväänsä juhlivasta suosikkikoomikosta
Carrey jättää kuitenkin itselleen takaportin ja kertoo, että jos saa ehdolle ”kullalla kirjoitetun käsikirjoituksen”, hän saattaa palata valkokankaalle.
– Saatan jatkaa vielä jossain vaiheessa tulevaisuutta, mutta pidän vähintäänkin pitkän tauon. Tykkään rauhallisesta elämästäni, johon kuuluu maalaamista ja henkisyyttä. Tätä et ehkä kuulisi kenenkään toisen kuuluisuuden suusta, mutta olen saanut tarpeekseni. Olen tehnyt tarpeeksi. Minä riitän, Carrey kertoi Access Hollywoodin haastattelussa.
Carrey on vihjaillut lopettamisestaan jo aiemmin, ja hän on kertonut haastatteluissa viime vuosien henkisestä heräämisestään. Carrey on myös puhunut avoimesti taistelustaan masennuksen kanssa.
Carrey aloitti uransa stand up -koomikkona 1970-luvun lopulla kotimaassaan Kanadassa ja muutti Hollywoodiin vuonna 1983. Hän nousi kansainväliseksi tähdeksi vuoden 1994 elokuvallaan Ace Ventura – lemmikkidekkari, ja on sittemmin esiintynyt sellaisissa maineikkaissa elokuvissa kuten The Mask – naamio, Truman Show ja Tahraton mieli.
Jim Carreyn avoin tilitys masennuksestaan: Nykyisin on pieniä hetkiä, jolloin olen onnellinen!