Jestas! Laulaja Bessiltä ällistyttävä julkaisu – näin Antti Tuisku ja Käärijä reagoivat

Myös Käärijä reagoi Bessin hämmästyttävään päivitykseen.
Laulaja Bess eli Essi Launimo, 31, julkaisi somekanavalleen ällistyttävän päivityksen.
Bessin julkaisut painottuvat musiikin tekemiseen ja keikkailun ympärille, joten tuore julkaisu erottuu joukosta.
Julkaisussaan Bess kertoo matkustaneensa Grönlantiin, ja reissu oli jättänyt laulajatähteen jäljen vaikuttavuudellaan. Myös Bessin seuraajat pääsivät nauttimaan henkeäsalpaavista maisemista kuvien muodossa.
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välissä.
Grönlannin sijainti kuitenkin herättää herkästi hämmennystä, sillä maantieteellisesti se kuuluu Pohjois-Amerikkaan.
Mahtavat bileet
Bessin julkaisemassa kuvakarusellissa on otoksia muun muassa helikopterin kyydistä. Eräässä kuvassa laulajatar poseeraa lumisissa maisemissa yhdessä kumppaninsa Danny Baertelsenin kanssa.
Pariskunnalla oli matkallaan myös jonkin sortin juhlat, mutta Bess ei kerro tarkemmin juhlien syytä.
–Henkeäsalpaava seikkailu (ja mahtavat bileet). Grönlannin jäätiköillä, vuorilla ja vuonoissa. Koin ensimmäisen helikopterilennon ja se oli todella siistiä, Bess kirjoittaa julkaisussaan vapaasti suomennettuna.
Grönlannin uskomaton luonto hämmästytti laulajaa, ja Bess kirjoittaa ajatuksistaan julkaisussaan.
– On äärimmäisen nöyrää seistä koskemattoman luonnon ja suurten vuorten keskellä, jotka ovat olleet siellä miljoonia vuosia ja tulevat olemaan siellä vielä kauan meidän jälkeemmekin, Bess hämmästelee.
– Elämä on ihmeellistä, hän toteaa lopuksi.
Julkkikset kommentoivat
Bessin upea julkaisu herätti nopeasti monien mielenkiinnon, ja julkaisun kommenttikenttä onkin täyttynyt ihastuneista kommenteista.
– Ihan älytön!!! keikkalavat taakseen jättänyt Antti Tuisku hehkuttaa.
Myös viime vuoden Euroviisuissa edustanut Käärijä kommentoi Bessin julkaisua punaisin sydämin.