Jestas! Anssi Kela teki yllättävän paljastuksen – uskoisitko tätä laulajatähdestä?

Anssi hämmästyttää listaamillaan faktoilla.
Muusikko Anssi Kela, 52, paljastaa somekanavallaan yhtä sun toista.
Anssilla on tapana julkaista Instagram-tililleen pitkiä tekstipäivityksiä, jossa pohtii maailman menoja tai esimerkiksi tekemiään havaintoja. Anssi on myös tehnyt tililleen syväluotaavia analyysejä musiikkimaailmasta.
Yllättäviä paljastuksia
Tällä kertaa Anssi tekee Instagram-julkaisussaan hämmästyttäviä paljastuksia, ja osaa paljastuksista on vaikea uskoa todeksi. Tähti kuitenkin vannoo väitteiden olevan täysin totta.
Anssi listaa päivityksessään asioita, joita hän ei ole koskaan tehnyt. "En ole koskaan" -lausahdus tunnetaan myös nuorison suosimana juomapelinä.
Anssi kertoo päivityksessään muun muassa sen, ettei ole koskaan saanut kuukausipalkkaa. Pitkän uran muusikkona tehnyt tähti ei ole siis koskaan tehnyt palkkatöitä jonkun alaisena niin, että saisi työstään säännöllistä kuukausikorvausta.
Tämän lisäksi Anssi kertoo, ettei ole esimerkiksi koskaan nähnyt kuollutta ihmistä, lentänyt business-luokassa, päässyt lentokoneen ohjaamoon, käynyt terapiassa tai kokenut fyysistä väkivaltaa.
Ei päihteitä
Hieman yllättäen Anssi kertoo myös, ettei ole koskaan ollut humalassa.
– En ole koskaan ollut humalassa (enkä niin ollen krapulassakaan), Anssi kirjoittaa päivityksessään.
Anssi on jo yli kymmenen vuotta sitten kertonut olevansa absolutisti, eikä hän ole koskaan käyttänyt alkoholia. Tästä huolimatta, paljastus tulee silti monille yllätyksenä.
Muutkaan päihteet eivät kuulu Anssin elämään, ja hän kertoo, ettei myöskään ole koskaan polttanut tupakkaa.
Eräs seuraaja hämmentyi yhdestä muusikkona elantonsa tienanneen Anssin listaamasta faktasta. Anssi nimittäin myöntää, ettei ole koskaan kuunnellut Led Zeppelin -yhtyeen legendaarista Stairway to Heaven -kappaletta alusta loppuun.