Jesse Kaikurannalta haikea uutinen tulevaisuudestaan

Jesse Kaikurannalta haikea uutinen tulevaisuudestaan

Laulaja on paitsi haikein mielin, myös jännittynyt uuden edessä.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Jesse Kaikurannalla, 41, on ilmoitusluontoista asiaa.

Hän kertoo Instagram-julkaisunsa yhteydessä haikean uutisen. Laulaja aikoo jäädä tauolle. Hänellä on vielä pari esiintymistä jäljellä.

Enää 2 julkista keikkaa jäljellä ennen keikkataukoo. Jännittävää, kutkuttavaa, haikeaa, Jesse kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.

Tauolla on erityinen syy.

Mainos
Mainos päättyy

– Ennenkaikea oon kuitenki innoissani siitä että mulla jää oikeasti aikaa uuden luomiseen ja itseni uudelleen löytämiseen.

Jesse on ollut mukavasti esiintymisiä, sillä hänellä oli syyskiertue. Hiljattain hän kertoi somessa, että hänellä oli neljäkin keikkaa viikon sisään.

Laulaja on kertonut somessa avoimesti elämänmuutoksestaan. Hänen elämäntaparemonttinsa myötä paino putosi ja olo parani.

Elämäntaparemontin tehnyt Jesse Kaikuranta täytti 41 - näin hän on muuttunut

Jesse on esitellyt tuloksia Instagram-tilillään ja kertonut tuntemuksistaan päivityksissään seuraajilleen.

Ohhoh! Jesse Kaikuranta muutti radikaalisti tyyliään - kuva

Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 2022 hän sai läääkäriltä pysäyttäviä uutisia, laittoi ruokavalionsa sekä liikkumistottumuksensa uusiksi. Alkoholista hän kertoi luopuneensa kesällä 2021.

Jesse Kaikuranta avautuu tuoreesta suhteestaan – ’’perhosten lepattelu senku jatkuu’’

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan