fbq
Jere

Jere Karalahdelta rajua tekstiä aineiden käytöstä jääkiekossa: En edes halua tietää, mitä aineita käytössä oli!

Kohukiekkoilija Jere Karalahti julkaisi tänään perjantaina Aki Linnanahteen kirjoittaman elämäkertansa Jere. Kirjassa Jere avautuu rankasta huumemenneisyydestään, mutta hänen kamankäyttönsä ei jäänyt pelkkään viihdekäyttöön, vaan aineet olivat käytössä myös urheilusuorituksen parantamiseksi. 

Etenkin KHL-liigassa keinot rankoista pelimatkoista palautumiseksi olivat kovat.

– Moni luulee, että NHL:ssä käytetään kiellettyjä keinoja, mutta omien kokemusteni mukaan eroa Venäjään on kuin yöllä ja päivällä, Jere kertoo kirjassaan.

– Pelikunnon varmistamiseksi Venäjällä tehtiin kaikki, mikä tehtävissä oli. Olin käyttänyt unilääkkeitä jo vuosia, eikä ilman niitä Venäjän pelitahdista olisi tullut yhtään mitään. Kun tilaisuus tuli, uneen piti päästä nopeasti. Ennen peliä kierrokset saatiin ylös kahvilla ja energiajuomilla, mutta tarvittaessa kroppa vaikka piikitettiin hereille. En edes halua tietää, mitä aineita käytössä oli.

Jere paljastaa rivien välistä, että myös kielletyt aineet ovat jääkiekossa kovassa käytössä.

– Urheilua seuraavien ihmisten olisi hyvä ottaa pää pois pensaasta ja hyväksyä, että kun puhutaan aivan äärirajoille viedystä kilpaurheilusta, kaikki keinot ovat käytössä, olipa kyseessä pyöräily, jääkiekko tai vaikkapa jalkapallo, hän paljastaa.