Jenna Simula ja Pekka Aittakumpu: yhteiskuva Linnasta!

Suhdehuhujen keskelle päätyneet kansanedustajat viettivät Linnan juhlia samassa poppoossa.
Vain päiviä sen jälkeen, kun Perussuomalaisten kansanedustajat Jenna Simula ja Pekka Aittakumpu olivat tyrmänneet Kalevan esiin nostamat suhdehuhut, vietettiin Linnan juhlia.
Itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnaan saapui tuttuun tapaan tärkeää väkeä, nyt ensimmäistä kertaa presidentti Alexander Stubbin ja Suzanne Innes-Stubbin kutsumana.
Poseeraavat yhdessä
Mukana menossa vilisi kansanedustajia, joihin lukeutuivat tietenkin myös Pekka ja Jenna puolisoineen.
Kansanedustajat ovat torpanneet pitkään liikkeellä olleet huhut suhteesta, ja itsenäisyyspäivänä he jakoivat Instagram-tileilleen uuden muistutuksen omista liitoistaan.
Sekä Pekka että Jenna julkaisivat juhlista sometileilleen yhteiskuvat, joissa poseeraavat kumpainenkin puolisoidensa kanssa.
– Kerrassaan loisteliasta itsenäisyyspäivää täältä Linnasta, kirjoittaa juhliin kansallispuvussa saapunut Jenna julkaisussaan.
Torppasivat huhut
Seiskan paparazzi huomasi hieman ennen Kalevan uutista, että Jenna ja Pekka häipyivät samalla taksilla Perussuomalaisten pikkujouluista. Kaksikko suuntasi samaan rappuun.
Sekä Jenna että Pekka ovat kertoneet Seiskalle ykskantaan, että he ovat keskenään ystäviä. Heidän mukaansa heidän työasuntonsa ovat samassa rapussa.
– Kesäkuussa muutin uuteen asuntoon, koska halusin säästää. Löysin edullisemman ja mukavamman. Ja asuntoni nyt sattuu olemaan Jennan kanssa samassa rapussa. Jenna asuu pari kerrosta alempana, Pekka totesi Seiskalle.
Samalla taksilla juhlista lähteminen tehtiin Pekan sanojen mukaan siksi, ettei veronmaksajien rahoja tuhlattaisi kahteen samanlaiseen taksimatkaan.