Jättimäisestä hauiksesta tunnettu painija Tiny Iron käänsi päitä Helsingissä – paljonkertovat kuvat ja video!

Tiny Iron vieraili Helsingissä.
Mainos
Mainos päättyy

Brittiläinen lihasvuori, painija-näyttelijä ja ex-henkivartija Andrew ”Tiny Iron” Harrison, 39, on aina ollut kaikkea muuta kuin pieni. Tinyä ihmeteltiin jo lapsena, sillä hän oli kaksi kertaa ikäistensä kokoinen.

– Olen niin tottunut muiden katseisiin, että ajattelisin jonkin olevan pielessä, jos minua ei tuijotettaisi, Tiny kertoo Seiskalle.

Tiny Iron vieraili Suomessa maamme tunnetuimman ammattipainijan Michael ”StarBuck” Majalahden järjestämässä painitapahtumassa.
Tiny Iron vieraili Suomessa maamme tunnetuimman ammattipainijan Michael ”StarBuck” Majalahden järjestämässä painitapahtumassa.

Lähes kaksimetrisellä, 145-kiloisella siirtolohkareella oli vielä muutama vuosi sitten Britannian isoimmat hauikset.

– Kakarana makuuhuoneeni seinä oli täynnä supersankarijulisteita. Katselin niitä joka ilta nukkumaan mennessä ja aamulla herätessäni. Päätin, että minustakin tulee jonain päivänä supersankari. Nyt olen kuin hahmot niissä julisteissa.

Mainos
Mainos päättyy
Tinyllä oli Britannian isoimmat hauikset, kunnes ennätys rikottiin jokunen vuosi sitten. Seiskan reportteri toteaa mittanauhan kanssa, että käsivarret ovat edelleen jättikokoiset.
Tinyllä oli Britannian isoimmat hauikset, kunnes ennätys rikottiin jokunen vuosi sitten. Seiskan reportteri toteaa mittanauhan kanssa, että käsivarret ovat edelleen jättikokoiset.

Rihannan henkivartija saapuu Suomeen – nousee painikehään helsinkiläisessä yökerhossa!

Tiny on esiintynyt elokuvissa sekä tv-sarjoissa, ja ammattipainipiireissä hän on supertähti. Ennen omaa tähteyttään hän toimi kansainvälisten megatähtien henkivartijana. Vartioitaviin kuuluivat muun muassa 50 Cent, Rihanna, Justin Timberlake, The Black Eyed Peas, Akon, ja Jay Z.

Helsingissä jokainen ohikulkija katseli Tinya silmät ammollaan, kun tämä pistäytyi ulkona. Monet tulivat myös juttelemaaan ja ihmettelemään friikkimäistä ilmestystä lähempää.
Helsingissä jokainen ohikulkija katseli Tinya silmät ammollaan, kun tämä pistäytyi ulkona. Monet tulivat myös juttelemaaan ja ihmettelemään friikkimäistä ilmestystä lähempää.

– Kiersin heidän mukanaan ympäri maata. Seurasin päivittäin, kuinka he käsittelevät faneja ja valmistautuvat esiintymiseen, Se oli upea kokemus ja opetti minutkin tähdeksi.

Katso video siirtolohkareen kokoisesta painitähdestä!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan