
Jätti sukulaismiehen vipit maksamatta! Näin paljon Stefan Thermanilla on velkoja ulosotossa
Stefan ”Stefu” Therman, 35, on jälleen ajautunut synkkään velkakierteeseen. Stefu lainasi rahaa peräti kahdesti lähipiiriin kuuluvalta sukulaismieheltään. Kesäkuussa käräjäoikeus antoi yksipuolisen tuomion. Sen mukaan Stefun on maksettava koko velkasumma 58 000 euroa korkoineen.
Seiska on jo aiemmin uutisoinut siitä, kuinka Stefu on saanut ulosottosaldoaan pienemmäksi.
Yhdeksänsivuisen ulosottorekisterin mukaan liikemies on maksanut hurjalla tahdilla velkojaan, mutta kesäkuussa saldo jälleen kasvoi.
Kohuliikemies Stefan Thermanin velkakierre syvenee – sukulainen menetti rahansa
Stefulta on jäänyt rästiin lukuisia lakisääteisiä yrittäjämaksuja. Jopa 360 euron sairaalamaksun hän on jättänyt maksamatta.
Myös Stefun omistaman osakehuoneiston putkisaneerauslasku on jäänyt maksamatta. Nyt yrittäjä toivoo saavansa mieheltä ulosoton kautta 13 130 euron saataviaan.
Kaikkiaan Stefulla on henkilökohtaista ulosottovelkaa 17 330 euroa.
Stefan Therman velkaa sukulaiselleen liki 60 000 euroa – kinusi rahaa kahdesti
Kaiken tämän lisäksi Stefun firma, ST Capital Oy on saanut lukuisia maksuhäiriömerkintöjä.
Tänä vuonna firma on saanut yksipuolisen velkomustuomion kesäkuussa, kun työmaalaitteita myyvä yritys on hakenut 55 000 euron saataviaan käräjäoikeuden kautta.
Lisäksi ST Capital on saanut tänä vuonna jo kaksi trattahuomautusta. Toinen on 58 000 euron lasku, jota rahoitusyhtiö karhuaa.
Tällainen on Stefun luksuskämppä, josta hän sai lähteä: oma hissi, kaksi kerrosta, kattohuoneisto