Jari Aarnion kohutusta kotietsinnästä paljastui outouksia – merkattiinko kuuluisa rahakätkö laudalla?

Seiska paljasti elokuussa KRP:n poliisien penkoneen salaa Jari Aarnion, 61, naapurin Kenneth Väyrysen varastoa, kun Aarnion tontille tehtiin toisen kerran kotietsintä. Paljastus sai aikaan virkarikostutkinnan ja melkoisen farssin.
Ensin tutkinnanjohtaja, syyttäjä Jukka Haavisto kiisti naapurin puolelle eksymisen olleen edes vahingossa mahdollista. Sitten hän löysi varaston penkomiseen oikeuttavan lapun, jonka hän oli unohtanut liittää pöytäkirjoihin.
Seiska on nyt selvittänyt, että Haaviston johtaman ensimmäisenkin kotietsinnän asiakirjoissa on räikeitä virheitä.
Yksi virhe paljastuu etsinnästä kuvatuista videoista.
Ensimmäisessä kotietsinnässä marraskuussa 2013 Aarnion rakenteilla olevalta Porvoon tontilta ei löytynyt mitään. Toukokuussa 2014 tontille tehtiin uusi etsintä, jossa löydettiin kuuluisa 64 000 euroa sisältänyt rahakätkö.
Etsintöjen välissä Aarnio oli visusti vankilassa.

Videoiden ja paikalta otettujen valokuvien valossa kiinnostava seikka on kätkön vieressä pystyssä ollut lauta. Erikoisen asettelunsa vuoksi se näyttää merkiltä kätköstä.

- Lisäksi rahakätkön kohdalla oli lauta pystyssä maassa. Missään muualla rakennuksen ympärillä ei ollut mitään lautoja havaittavissa, kotietsinnässä paikalla ollut poliisi kertoi kuulusteluissa.

Videoissa lautaa ei kuitenkaan näy. Aarnion alaisina toimivat huumepoliisit kävivät etsintöjen välissä Aarnion pyynnöstä levittämässä multaa ja kuorikatetta pengerryksille. Aarnion Myrkky-kirjassa julkaistu kuva paikasta huumepoliisien touhujen jälkeen todistaa, ettei lautaa vielä silloinkaan paikalla ollut.
Ennen tätä lautaan ei ole kiinnitetty huomiota muutoin kuin sen verran, mitä koirapoliisi kertoi kuulusteluissa. Lauta jäänee yhdeksi lukuisista Aarnio-vyyhdin mysteereistä.
Mysteeriksi on jäänyt myös se, miksi ensimmäisessä kotietsinnässä ei tutkittu Aarnion kodin piha-aluetta. Tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto perusteli asiaa aluksi roudalla, jonka takia pihaa ei päästy tutkimaan. Selitys ontui, ja etsintävideoiltakin näkyy, ettei maa ollut roudassa.
Haavisto vaihtoi selitystä ja kertoi oikeudessa etsinnän myöhästyneen, koska etsintäkalustoa ei saatu paikalle. Jostain syystä toisesta kotietsinnästä ei ole yhtään videota.
Tutkinnanjohtaja Jukka Haavisto ei vastannut Seiskan kommenttipyyntöön.