Jari Aarnio pamautti oikeudessa historiallisen ennakkotapauspaljastuksen: poliisi koeampui Lusu Ahlqvistin murha-aseen!
Huumepoliisin entistä päällikkö Jari Aarniota kuullaan tänään tiistaina (13.11.) Helsingin käräjäoikeudessa. Häntä ja lähes koko Aarnion aikaista poliisin ylintä johtoa syytetään virkarikoksista Suomen historian laajimmassa poliisirikostapauksessa. Tapaus liittyy Helsingin huumepoliisin tietolähteiden rekisteröimiseen.
Kun Aarnio otettiin kiinni vuonna 2013, Helsingin poliisilla ei ollut yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka yleisesti Helsingin poliisilla tiedettiin olleen parhaat tietolähteet. Aarnion ja muiden syytettyjen mukaan tietolähteiden rekisteröintiin ei tuolloin ollut selkeää ohjeistusta. Aarnio myöntää, että Helsingin poliisi poisti tietolähteet rekisteristä tietolähteiden itsensä pyynnöstä.
JARI AARNIO TYRMISTYI KUULLESSAAN POLIISIN NYKYISISTÄ TOIMINTATAVOISTA: KUUNTELIN SILMÄT PYÖREINÄ…
- Se on automaatio, että jos suostumus perutaan, tiedot hävitetään, Aarnio totesi.
Tämän päiväisen istunnon aikana Aarnio on useaan kertaan korostanut, kuinka tärkeää luottamus on tietolähdetoiminnassa. Etenkin se, että tietolähteet voivat luottaa siihen, ettei heidän henkilöllisyytensä paljastu.
- Pitää muistaa, että tietolähteellä on muutakin elämää, ja hengenvaara on usein aika lähellä. Tietysti se on siitä kiinni, millainen henkilö tietolähde on. Täällä yritetään maalailla kuvaa, että kaikki tietolähteet ovat pahamaineisia konnia, mutta niinhän asia ei ole. Tietolähde on usein ihan tavallinen henkilö, tai vaikka rikollisen perheenjäsen. Esimerkiksi väkivaltaisen gangsterin 18-vuotias tytär saattaa antaa tietoja isästään. Tällaisissa tapauksissa on äärimmäisen tärkeää tietolähteelle, ettei hän koskaan paljastu tietolähteeksi, Aarnio kertoi.
- Meille oli äärimmäisen tärkeää turvata tietolähteidemme anonymiteetti, jonka tärkeys on myös oikeudessa historiallisesti huomioitu, hän lisäsi.
Aarnio kertoi oikeudessa historiallisen esimerkin siitä, että myös käräjäoikeus on aiemmin katsonut tietolähteiden anonymiteetin ylittävän jopa rikoksen selvittämisen murhatutkinnassa.
Esimerkki, johon Aarnio viittasi, liittyi vuonna 1995 Kymenlaakson huumeparonina toimineen Osmo "Lusu" Ahlqvistin murhaa seuranneeseen pakkokeino-oikeudenkäyntiin, jossa keskusrikospoliisi yritti murtaa Helsingin poliisin atarimiehen (ammatti- ja taparikollisiin erikoistunut poliisi) vaitiolovelvollisuuden.
Oikeus kuitenkin katsoi tuolloin, ettei atarimies ollut velvollinen paljastamaan KRP:lle tietolähteensä henkilöllisyyttä edes tilanteessa, jossa se olisi saattanut olla oleellista murhatutkinnan kannalta.
Seiska hankki käsiinsä kyseisen tuomion, joka on mielenkiintoista luettavaa. Pakkokeino-oikeudenkäynnin taustalla oli se, että ase, jolla henkirikoksen jo aiemmin oikeudessa tunnustanut Jari Kolivaara ampui Ahlqvistin, oli ollut poliisin hallussa kuukausi tai puolitoista ennen murhaa. Pakkokeino-oikeudessa kuultu atarimies oli saanut sen tietolähteeltään tarkistettavaksi vuodenvaihteessa 1994-1995.
Murha-aseella oli jopa ammuttu koelaukaukset, ja se oli tutkittu keskusrikospoliisin laboratoriossa siltä varalta, että olisi avoimia rikoksia, joissa asetta olisi käytetty. Tämän jälkeen ase oli palautettu tietolähteelle. Aseen poliisille antanut tietolähde ei ollut Kolivaara, mutta tutkinnassa oli tullut esille useita seikkoja, joiden perusteella KRP epäili rikoksen olleen jopa palkkamurha. Siksi tutkijat kokivat erittäin tärkeäksi selvittää, miten ase kulkeutui Kolivaaralle.
Asetta käsitellyt ataripoliisi ei kuitenkaan suostunut paljastamaan tietolähteensä henkilöllisyyttä KRP:lle, koska se olisi saattanut hänen tietolähteensä vaaraan.
Oikeudenkäynnissä kuultiin asiantuntijatodistajana KRP:n rikoskomisariota, joka totesi, että tietolähde olisi todennäköisesti joutunut vaaralle alttiiksi, ja vastaavia tapauksia oli Suomessa jo tapahtunut.
Oikeus oli asiantuntijatodistajan kanssa samaa mieltä. Koska Kolivaara oli jo oikeudessa myöntänyt syyllisyytensä henkirikokseen, syyllisyyskysymys oli jo selvitetty, ja surma-asetta ennen Kolivaaraa hallussa pitäneiden muiden ihmisten henkilöllisyyden selvittäminen oli oleellista vain rikokseen johtaneiden syiden selvittämisen kannalta.
Oikeuden mukaan ataripoliisin velvoittaminen tietolähteensä paljastamiseen olisi saattanut tietolähteen tai tämän läheiset vakavaan vaaraan. Siksi oikeus tuli tulokseen, ettei atarimies ollut velvollinen paljastamaan tietolähteensä henkilöllisyyttä.
Mikäli vuonna 1995 olisi ollut valtakunnallinen tietolähderekisteri, jollainen Suomeenkin on tekeillä, KRP:n ei olisi tarvinnut painia oikeudessa asiasta, vaan tietolähteen henkilöllisyys olisi selvinnyt suoraan rekisteristä siitäkin huolimatta, että se olisi voinut saattaa tietolähteen hengenvaaran.