Jari Aarnio -juttuun liitetyn gangsteripomon pihalla lojui tynnyri: Seiska paikalla Hollannissa – katso kuva!

Hollannista lähetettiin vuonna 2011 Suomeen kuusi tynnyriä, joissa oli syyttäjän mukaan lähes 800 kiloa hasista. Tynnyreistä alkaneen jupakan päätteeksi jaettiin pitkät tuomiot useille henkilöille. Yksi heistä oli Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio, 60. Jutun käsittely Helsingin hovioikeudessa on kesken, ja tuomiota odotellaan tämän vuoden lopulla.

Tynnyrit lähetti hollantilainen Daniel van Esveld, 44, jonka Seiska tapasi Hollannissa. Mukana tapaamisessa oli myös Hollannin-rikoshaaran ”aivot”, 13 vuoden tuomion Suomessa saanut Henrie Vedder, 46.

Seiska kävi tutustumassa juttuun liitetyn hollantilaisen, gangsteripomoksi epäillyn taloon. Mies asuu omakotitalossa, jonka takapihaa reunustavat korkeat, piikkilangalla vuoratut aidat ja valvontakamerat. Takapihalla kökötti myös samannäköinen tynnyri, jollaisissa huumeita oli lähetetty Suomeen.
Hollannin poliisi epäili, että miehen tontilta lähetettiin isoja huume-eriä ulkomaille, ja hänellä epäillään olleen kytköksiä asekauppaan.
Miehellä on myös todistetusti yhteys Hollannin Helvetin enkeleihin. Hollannin poliisi tutki myös hänen yhteyttään Eden kaupungissa tapahtuneeseen antiikkikauppiaan murhaan tammikuussa 2011. Myös antiikkikauppiaalla epäiltiin olevan kytköksiä huumekauppaan.
Miestä ei kuitenkaan ole syytetty tynnyrivyyhdin osalta mistään, ja antiikkikauppiaan murhakin on yhä selvittämättä. Esveld ja Vedder kiistivät koskaan edes kuullenkaan kyseisestä henkilöstä, vaikka Hollannin poliiseilla on vahvat näytöt siitä, että he ovat olleet hänen kanssaan tekemisissä. Esveldistä on myös havaintoja gangsteripomoksi epäillyn kotitalon lähettyvillä samaan aikaan, kun tynnyreitä on lähetetty ympäri Eurooppaa.