fbq
Jare Tiihonen

Jare Tiihonen palasi someen! Tältä hän näyttää nyt: "Kesäpojat päivystää"

Räppiuransa vuonna 2018 lopettanut Cheek eli Jare Tiihonen on viettänyt Instagramissa pitkään hiljaiseloa. Hänen viimeisin päivityksensä on helmikuulta. Tuolloin Jare hekumoi MTV3:n Laulu rakkaudelle -ohjelmaa, jossa hänen ystävänsä yllättivät hänet.

Nyt Jare yllätti faninsa julkaisemalla kuulumisiaan monen kuukauden jälkeen. Tuoreessa kuvassa Jare istuskelee terassin rappusilla. Seuranaan hänellä on ranskanbuldogginsa Otus.

- Kesäpojat päivystää, Jare kirjoittaa kuvansa ohessa.

Jare poseeraa kuvassa kesäisessä asussa. Hän on pukeutunut punakuvioituun valkoiseen hihattomaan paitaan ja vaaleisiin farkkuihin. Rannekello on näyttävästi esillä, samoin vitivalkoiset tennistossut. Kengät näyttävät niin puhtailta, että niillä on tuskin askellettu hiekalla saati nurmella. Jare hymyilee kuvassa isojen aurinkolasiensa takaa.

Kuva on napattu veden äärellä, sillä taustalla näkyvistä suurista ikkunalaiseista heijastuu kauniit rantamaisemat.

Jare hankki Otus-koiran vuonna 2017. Jaren rotuvalinta herätti somessa kritiikkiä. Kyseessä on jalostuksen seurauksena syntynyt lyttykuonoinen rotu, jonka edustajilla saattaa ilmetä hengitysvaikeuksia.

Kuva on kerännyt alle puolessa tunnissa yli 1 100 tykkäystä. Jaren someseuraajat kehuvat kuvaa päivityksen kommenttikentässä.

- Makee kuva, lämmintä kesää kesäpojille, eräs kommentoija toivottaa.