Janni Hussilta yllättävä avautuminen: ”Miksi mä käyttäisin aikaani siihen…”
Janni kertoo, ettei hän pysty enää käyttäytymään kuten ennen.
Media-alan ammattilainen ja rallikartturi Janni Hussi, 32, hauskuttaa usein someseuraajiaan humoristisilla päivityksillään.
Maanantaina (1.4.) Janni kuitenkin jakoi yllättävän vakavan päivityksen Instagram-sivullaan. Julkaisun kuvatekstissä Janni kertoo törmänneensä tekstiin, joka sai hänet pohtimaan asioita.
Instagram-tarinoissaan Janni on jakanut englanninkielisen lainauksen, joka liittyy aiheeseen ja on kenties kyseinen teksti, tai osa siitä.
– Älä selittele tekemisiäsi ihmisille, jotka ovat päättäneet ymmärtää sinut väärin, Jannin jakamassa lainauksessa lukee vapaasti suomennettuna.
Instagram-julkaisunsa kuvissa Janni poseeraa hehkeänä sähkönsinisessä napapaidassa ja tummanharmaissa college-housuissa. Päivityksessä hän kertoo harvinaisen avoimesti omasta haavoittuvuudestaan.
– Mulla on ollut (ja toisinaan on edelleenkin) semmonen huono tapa, että annan muiden sanomisten, tunnetilojen tai tekojen tulla liian lähelle. Joskus jopa sellaisten, jotka eivät ole mulle millään tavalla ”merkityksellisiä” henkilöitä, hän kirjoittaa, ja tarkentaa merkityksellisillä tarkoittavansa perhettä ja kavereita, kun taas merkityksettömillä tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat päättäneet olla pitämättä hänestä.
– Ajatus mikä jotenkin kirkaistui tänään, oli se, että hölmöin tapa käyttää omaa aikaa, on yrittää saada nämä merkityksettömät ihmiset pitämään itsestä. Että miksi mä käyttäisin aikaani siihen, että yrittäisin saada ihmisen ymmärtämään mua tai pitämään minusta, jos hän haluaa tahallaan ymmärtää minut väärin ja kääntää kaiken tekemiseni ja sanomiseni ylösalaisin.
Näin Janni Hussi ja Hjallis reagoivat, kun Joel Harkimo paljasti hengenvaarallisen projektinsa
Janni kertoo esimerkiksi sen, että kun hän esimerkiksi kertoo pitävänsä koirista, hän on jonkun mielestä vääränlainen, sillä ei puhu kissoista.
– Näissä tilanteissa oon monesti löytänyt itseni yrittämästä perustella itseäni, ”että kyllä mä tykkään myös kissoista. Ja kilpikonnista ja undulaateistakin. Ja ihan tosi monesta muustakin!”. Nääkin kuitenkin menee merkityksettömän ihmisen korvissa toisesta sisään ja toisesta ulos, koska en muistanut mainita aaseja ja armadilloja, Janni kirjoittaa turhautuneen oloisena.
Janni toteaa, ettei hän pysty vastaavaan enää.
– Mun aika on liian arvokasta tuhlata sitä merkityksettömiin ja hengettömiin kohtaamisiin.
Jannin päivitys on saanut seuraajien ja ystävien keskuudessa suuren suosion, ja kommenttiosio on täyttynyt samanmielisistä ihmisistä.
– Täällä tänään pyöriny samat rattaat, love you! Lotta Hintsa samaistuu.
– Vaikeusasteeltaan seuraava on se, kun joku itsellesi MERKITYKSELLINEN ihminen alkaa vihata sua ja sä hyväksyt senkin. Ihan zeninä, yrittämättä muuttaa asiaa. Hyväksyt sen, että hän ei saa koskaan tietää sun olevan ihan tosi ok ihminen ja vihan alku on vain suurta väärinkäsitystä, vaan pitää sua ikuisesti ihan perseenä. Ja se on ihan fine. Se on kuin avantouinti: ensin kirpaisee, mut jälkifiilis on mahtava! Kimmo Vehviläinen neuvoo.
– Huippu vire kynässä muijalla. Ei muuta ko puita uuniin. Hyvä teksti, Aki Manninen kehaisee.
Pientä vitsinpoikastakin on kommenttiosio saanut osakseen, sillä julkaisupäivä, 1. huhtikuuta, oli aprillipäivä.
– ...ja sitten APRILLIÄ! Oikeesti kannattaa käyttää KAIKKI energia tunemattomilta hyväksynnän hakemiseen ja ETENKIN unohtaa kaikki läheiset, Juho Keskitalo murjaisee.
– Miten sä haistoit tän heti? Kiva tulla pilaamaan tää kaikilta, Janni kiusoittelee vastauksessaan.
Janni Hussin operaatio päättyi karvaaseen pettymykseen: "Ainaki on puhtaat"
Sosiaalisessa mediassa törkykommentit ovat yleisiä, ja julkisuudessa olevat henkilöt joutuvat usein niiden kohteiksi.
Janni on monen muun tavoin jakanut taannoin hänelle lähetettyjä viestejä ja ottanut julkisesti kantaa ikävään ilmiöön.
Janni Hussi jakoi saamansa järkyttävän kommentin: "Paras ois muistokirjoitus"