Janni Hussi vaarallisesta ammatistaan: Jollea saattaa välillä hirvittää

Nuottien lukeminen ralliauton kyydissä ei ole lajeista leppoisin.
Rallikartturi ja mediapersoona Janni Hussi, 32, alkoi seurustella poliitikko Joel Harkimon, 33, kanssa vuonna 2018.
Katso video: Janni Hussi kertoo ikimuistoisimman tarinan Harri-koirastaan:
Pariskunta muutti saman katon alle seuraavana vuonna, ja nykyisin omakotitalolukaalissa asustava pari seilasi avioliiton satamaan viime kesänä.
Jannilla onkin nyt käynnistynyt ensimmäinen kokonainen vuosi vaimona. Hän paljastaa Seiskalle, ettei ole juurikaan huomannut muutosta heidän suhteessaan naimisiinmenon jälkeen.
– Meillä on aina ollut tosi tasapainoinen parisuhde. Tällaista se voi tosiaan olla, kun ihmissuhde on hyvässä balanssissa! Janni kertoo iloisena.
Joel Harkimo paljastaa vuotensa huippukohdat – olisitko arvannut?

Jollea saattaa hirvittää
Janni ryhtyi viime vuonna täyspäiväiseksi rallikartturiksi, ja toisinaan rallireissut vievät hänet pitkäksikin aikaa pois kotoa. Extreme-laji voi myös tuoda vaaratilanteita elämään. Se nähtiin viime lokakuussa, kun Janni ja rallikuksi Lauri Joona ajoivat Espanjassa ulos radalta.
– Voin kuvitella, että Jollekaan ei aina ole välttämättä kauhean innoissaan ole, kun lähden ralleihin – tarkoitan sitä, että häntä saattaa välillä hirvittää, jos jotakin kävisi, Janni myöntää.
– Hän antaa minulle kuitenkin täyden tukensa. Kunnioitamme ja tuemme kumpikin toistemme tekemistä.
Joel Harkimo teki pipariyllätyksen Janni Hussille – somessa repeillään: "Hei hirveetä"
Pitkien reissujen aikana Janni ja Jolle tukeutuvat teknologiaan ja puhuvat videopuheluita, joita "pojat", eli Jolle ja pieni Harri-villakoira, hänelle soittelevat.
– Harri ei ihan ymmärrä videopuheluiden konseptia, kun ei ole hajua, eikä se tajua katsoa sitä ruutua, mutta ääni kuitenkin kuuluu. Noituutta! Janni nauraa.
