Janina Frostell hullaantui ja nakuili Kuubassa – legendaariset julkkismatkat Seiskassa!
Kevättalvella 2000 Seiska lennätti Suomen kenties kaikkien aikojen seksikkäimmän naisen, Janina Frostellin, nykyisen Fryn toiselle puolen maapalloa, Fidel Castron hallitsemaan Kuubaan, joka tarjosi fantastiset puitteet kuvaussessioille.
– Muistan matkan hyvin. Se oli silmiä avaava kokemus, sillä aika oli kuin pysähtynyt 1950-luvulle. Värien mahtava kirjo ja paikallisten elämänilo on kyllä jäänyt mieleen, Janina, 47, muistelee Seiskalle yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin.
Kuvaajaksi oli pestattu maineikas ranskalaiskonkari Jean Yves Gougaud, ja kynää heilutti Seiskan silloinen nuori reportteri, nykyinen päätoimittaja Jari Peltomäki.
– Siihen aikaan misseistä ja malleista tehtiin paljon juttuja. Seiskan kansissa näkyi Vanessa Kurria ja Lola Odusogaa. Kaunottaret olivat kovaa valuuttaa, Peltsi tietää.
Porvoolaislähtöinen Janina oli 1990-luvun puolivälistä alkaen Suomen kiistaton ykköskaunotar, jonka luontainen seksikkyys sai lukijoiden sukat pyörimään jaloissa. Myös kuubalaisten kulmakarvat kohoilivat Janinan poseeratessa bikineissä.
– Suomalaisten silmiin Janina oli tumma ja eksoottinen, mutta kyllä hän Havannassakin herätti huomiota. Voi kyllä vain, paikalla ollut Seiskan reportteri Jari Peltomäki naurahtaa.
– Meillä oli siellä hienoja kuvauksia, kun pääsimme hyödyntämään paikallista kulttuuria. Yhtenäkin päivänä kävimme kaupungilla ottamassa todella hienoja sikarikuvia.