Jani Sievinen elää erossa lapsistaan – ”Ei ole muita vaihtoehtoja!”

Entinen huippu-uimari Jani Sievinen, 45, on yhtä hymyä, kun pääsee pitkästä aikaa nauttimaan yhteisestä arjesta Norjassa asuvien tyttäriensä kanssa.
Lapset viettävät Janin luona yhteensä noin kolme kuukautta vuodesta.
– Tällä kertaa he ehtivät olla luonani vain viikon, koska lähtevät ensi viikolla äitinsä kanssa lomalle Sisiliaan. Nautimme lasten kanssa yhteisestä ajasta kotona ja viikonlopun Levillä, Jani kertoo.
Raju sairaushelvetti! Ex-uimari Jani Sievinen joutuu leikkauspöydälle – kivut vievät kävelykyvyn!
Kuopus Alma, 4, hyppää vähän väliä isänsä syliin ja sopertaa norjaksi. Hän kertoo isälle siskojensa tilanneen ruokajuomaksi kokista, mutta ottaneensa itse Spriteä.

– Alma on oppinut vuoden sisällä ymmärtämään ja puhumaan suomea, mutta hän käy pitkiä keskusteluja norjaksi siskojensa kanssa. Heillä alkaa pian koulussa uusnorja, Jani sanoo.
Jani Sievisen kuvankaunis Maria-rakas paljastaa: Hääpukuni on rohkea ja antava!
Keskustelu vakavoituu, kun puhe kääntyy lapsista erossa olemiseen.

– Eihän se ole kivaa, mutta olen tottunut. Sen kanssa on elettävä, koska ei ole muita vaihtoehtoja. En ole edes halunnut ajatella, että tilanne muuttuisi. Lapset varmasti tekevät omat päätöksensä vanhempina. Yhdessä vietetyt hetket ovat niitä tähtihetkiä.
Alman lisäksi Norjassa asuvat 11-vuotias Felicia- ja 10-vuotias Milla-tytär.