Jani Kokki ei enää riisu lehtikuviin – näin Hunks-komistuksen voi kuitenkin nähdä ilman paitaa: Teema on vielä hakusessa

Hunks-tanssiryhmästä tuttua Jani Kokkia, 40, pyydetään yhä aika ajoin riisumaan paita lehtikuvia varten.
– Ne kuvaukset ovat kuitenkin historiaa. Jos haluaa välttämättä nähdä minut ilman paitaa, kannattaa tulla pian käynnistyvälle Hunksien 20-vuotisjuhlakiertueelle, Jani nauraa.
Juhlakiertueella nähdään Janin mukaan vanhat tutut kasvot, kuten Petri ”Mauno” Ahonen, Esko Eerikäinen ja José ”Jucci” Hellström.

– On mukava päättää se omalta osaltani juhlakiertueeseen. Keikkailin Hunkseissa kuitenkin yli kymmenen vuotta, ennen kuin syöpä lopetti sen. Vietimme yhdessä aikaa tosi tiiviisti.
Janin mukaan kiertueen piti alkaa jo viime vuonna, mutta uusi ajankohta koittaa kenties jo nyt loppuvuodesta.
– Keikkoja ja kiertuetta on jo suunniteltu. Sille tulee jokin teema, mutta mikä, se tosin on vielä hakusessa.
Jani on tavannut Hunks-kollegoitaan säännöllisesti.
– Meillä on poikien kanssa ollut tapana käydä syömässä Helsingin keskustan Manhattan Steak House -ravintolassa. Jätkien seuranpitolounas on tärkeä perinne, kun emme muuten ehdi kiireiltämme tavata.