Jan Vapaavuori sivaltaa uutuuskirjassaan Atte Kalevaa: ”Hävytöntä käytöstä”

Entinen ministeri ja ex-pormestari Jan Vapaavuori kertoo uutuuskirjassaan Ensimmäinen pormestari (Otava) työstään Helsingin pormestarina.
Uutuuskirja: Jan Vapaavuoren koronatuska - Sanna Marin ei edes vastannut meileihin
Hänen valtakaudellaan yksi kuumista puheenaiheista oli Malmin lentokentän lakkauttaminen. Vapaavuoren mukaan lentokentän lakkauttamista oli puuhattu jo vuodesta 1985.
Lopulta maan hallitus linjasi vuonna 2014, että valtio vetäytyisi lentoasemalta siten, että alue olisi mahdollista ottaa asuntokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa.
Näin leveästi asuu kuntavaalien äänikunkku Jan Vapaavuori: 120 neliötä ja merimaisema – kuva!
Jan Vapaavuori kertoo, kuinka Malmin lentokentän puolustajien viivytystaistelu koetteli hänen ja kokoomuksen valtuustoryhmän suhteita.
Vapaavuorella riitti ”jotenkuten” ymmärrystä niille kokoomusvaltuuteille, jotka olivat äänestäneet jo pitkään linjan mukaisesti, vaikka mikään valtuuston päätös ei olisi enää lentokenttää säästänyt.
– Sen sijaan minusta oli täysin käsittämätöntä, että lentokentän puolustajien ryhmään lipui vielä muutama sellainenkin valtuutettu, joiden hermot olivat aiemmin pitäneet, Vapaavuori purnaa.
– Vielä vastuuttomampaa oli, että päätöksentekoon tulleeseen Uudenmaan maakuntakaavaan yritettiin vielä loppuvaiheessa sisällyttäen aktiivisesti Malmin alueen muuttaminen takaisin aiempaan käyttöönsä.
– Valtuutettu Atte Kaleva toimi tämän hankkeen puuhanmiehenä. Pidin Kalevan käyttäytymistä yksinkertaisesti hävyttömänä, Vapaavuori jylisee puoluetoveristaan.
Kirjauutuus: Jan Vapaavuori ylistää Anni Sinnemäkeä – muistatko vielä kostean viini-illallisen?
Vapaavuori ei kerro yksityiskohtaisemmin, minkä teki Kalevan käyttäytymisestä niin hävyttömän.
Kursivoidut kohdat ovat suoria sitaatteja Ensimmäinen pormestari -kirjasta.