Itkuvaroitus! Heidi Willman muisteli podcastissa äitinsä kuolemaa: ”Heidi nyt täytyy lähteä kotiin”

Itkuvaroitus! Heidi Willman muisteli podcastissa äitinsä kuolemaa: ”Heidi nyt täytyy lähteä kotiin”
20230713 HELSINKI. MAMMA MIA! kutsuvierasensi-illan punainen matto. Heidi Willman. KUVA: ATTE KAJOVA

Heidi kertoo, että kaipaa äitiään yhä, vaikka suru onkin erilaista kuin lapsena.

Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Willman menetti äitinsä vuonna 1991, ollessaan itse vain yhdeksänvuotias. Nuoresta iästä huolimatta muistot äidistä ja äidin menetyksestä säilyvät vahvoina.

Heidin ja Sara Perttusen Kaksinaista -podcastissa naiset puhuvat suurista ja syvällisistä aiheista, ja 27. syyskuuta julkaistussa jaksossa he kunnioittivat Roosa nauha -kampanjan alkua keskustelemalla syövästä ja läheisten menetyksestä.

Heidin äiti menehtyi rintasyöpään, ja hän paljastaa perheen pitäneen sairauden salassa ulkopuolisilta loppuun asti. Hän kuvailee äitinsä olleen rakastettu henkilö, jolla oli laaja ystäväpiiri. 

Äidin muisteleminen saa Heidin kyynelten valtaan jo jakson alussa. Pitkään kestäneen sairauden ajan perhe jatkoi elämää niin normaalisti kuin mahdollista.

Mainos
Mainos päättyy

Kuin ilmetty äitinsä! Ex-missi Heidi Willmanin 16-vuotias Josefina-tytär haaveilee jo mallintöistä – ”Olohuoneessa opeteltu mallikävelyä”

Heidi muistelee, kuinka vuonna 1991, juuri ennen vappua, hän ja hänen veljensä olivat koulun vappukekkereillä. Äiti oli jo sairaalassa ja huonossa kunnossa.

- Varmasti hän on tiennyt äidin kunnosta, että nyt ollaan lähellä sitä päivää, kun hän ei enää jaksa taistella, Heidi muistelee.

Lapsille haluttiin antaa normaaleja kokemuksia, joten he saivat naamiaisasut mukaan ja lähtivät kouluun.

- Kesken tunnin, kun meillä on siellä just jotkut vappuhässäkät ja karnevaalit menossa, niin luokan ovi aukeaa ja mun iskä tulee kesken tunnin sinne keskeyttämään, että "Heidi nyt täytyy lähteä kotiin", Heidi muistelee.

Heidi pitää isäänsä suurimpana sankarinaan.
Heidi pitää isäänsä suurimpana sankarinaan.

Kotiin päästyään Heidille paljastui, että äiti oli kuollut.

Mainos
Mainos päättyy

- Meidän koti oli ihan kuin kukkakauppa, Heidi muistelee äidin ystävien muistamisia.

Heidi kertoo, että aina kun häneltä kysytään, kuka hänen sankarinsa on, vastaus on hänen isänsä.

- Kaiken sen kauheuden keskellä, arki oli vaan pakko alkaa. Ei siinä ollut vaihtoehtoja. Varmasti se on ollut mun äidinkin toive, Heidi pohtii.

Rintasyövän sairastanut Heidi Willman ahdistui palatessaan sairaalaan: "Riisun yläkropan paljaaksi, ja menen odottamaan..."

Äidin syntymäpäivä olisi ollut hänen kuolemaansa seuraavana päivänä. Hautajaisia taas vietettiin Heidin kymmenentenä syntymäpäivänä.

Heidi kaipaa äitiään edelleen, 30 vuotta äidin menetyksen jälkeen. Vaikka suru on edelleen valtava, se on muuttanut muotoaan.

- Suru muutti muotoaan hautajaisten jälkeen, ja sitten päätimme, että jatkamme elämää ja elämme niillä energioilla ja voimilla, mitkä tähän hetkeen tulevat. Se on kasvattanut minua ja tehnyt minusta tämän ihmisen, mikä olen, Heidi toteaa.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan