Iskelmätähti Juha Tapio urastaan: ”Jos tulee päivä, että teen tätä vain rahan takia, sitten ura pitää lopettaa!”

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin ensi kesästä uumoillaan suurta yleisöryntäystä. Ohjelmistoon tulee romanttinen musikaalikomedia Kaksi puuta, jossa Juha Tapion kappaleita kuullaan ensimmäistä kertaa kesäteatterilavalla.
– Onhan se ilo ja kunnia, Juha Tapio myöntää Seiskalle.
– Monestihan sitä sanotaan, että laulut ovat kuin lapsia, jotka elävät julkaisun jälkeen omaa elämäänsä. Sitä elämää seuraa ylpeydellä, ja tämä on kokonaan uusi ylpeydenaihe.

Torstaina ilmestyneessä Seiskassa Juha kommentoi Vain elämää -kollegansa Cheekin uran lopettamista.
Juha on itsekin harkinnut uran lopettamista. Kuten Vain elämää -jaksoissakin on kuultu, hän on ollut toisinaan jo lyömässä hanskoja tiskiin.
– Mutta se on ollut enemmänkin sitä, etten halua mennä lavalle ihmisten eteen feikkaamaan innostusta, jos sitä ei ole. Arvostan tätä kaikkea niin paljon, ja olen kaikesta niin kiitollinen, ettei sitä voi tehdä vasemmalla kädellä.
– Jos tulee sellainen päivä, että lähtee rundille vain rahan takia, tai vain duuniin ilman että oikeasti innostaa, sitten tämä pitää lopettaa. Tai jos ei ole paloa tehdä uutta musaa tai antaa kaikkeansa, sama juttu.
Juha Tapio tahkoaa rahaa: yrityksellä liki puolen miljoonan voitot!
Juha onkin sukeltanut muutamaan otteeseen syvälle itseensä ja tarkastellut, löytyykö tarvittavaa paloa vielä.
– Ja sitten olen huomannut, että kyllä sitä on. Rakastan tätä työtä niin paljon.