Iskelmätähti Annika Eklundin helpotus: Poikani sairauteen löydettiin hoito
Annika Eklund, 43, tunnetaan niin iskelmälaulajana kuin näyttelijänä. Hänet nähdään kesällä Hämeenlinnassa Mitä kuuluu Marja-Leena? -näytelmässä, jossa hän esittää Gösta Sundqvistin tunnettuja kappaleita muun muassa Ilkka Merivaaran ja Janne Raudaskosken kanssa.
– Minulla on itse asiassa seitsemän roolia. Vaihdan peruukkia ja vaatteita tiuhaan tahtiin. Luvassa on tanssia, laulua ja aika hauskaa komediaa myös, Annika riemuitsee.
Muistatko Shanghain valot -hitistä tutun Annika Eklundin? Tältä laulajakaunotar näyttää nyt
Sipoossa omakotitalossa 12 vuotta asunut Annika on kotipaikkaansa tyytyväinen. Sipoo on sopivan lähellä Helsinkiä, mutta siellä on kuitenkin rauhallista.
– Meillä on sellainen vanha omakotitalo, ja sitä hiukan rempataan, siellä riittää puuhaa. Nyt pitäisi tehdä salaojia.
Koska kesä menee töissä, Annika viettää Jussi-miehensä ja kahden lapsensa kanssa viikon Rodoksella.
– Pieni irtiotto tähän kohtaan on hyvä, ja varsinkin lapset pääsevät vähän uimaan ja nauttimaan. Kesällä saattaa olla kahdeksankin esitystä viikossa, joten olen todella paljon Hämeenlinnassa teatterilla.
Annikan pojalla todettiin pari vuotta sitten krooninen sappisairaus.
– Lääkkeet ovat toimineet hyvin, mutta hän käy koko ajan tutkimuksissa, kuten hiljattain magneettikuvauksessa.
Poika voi nyt hyvin, mihin äiti on tietysti todella tyytyväinen.
– Hän on ihan normiteini. En ole huolissani nyt, kun hoito on onneksi löytynyt, Annika sanoo rauhallisesti.
Avioelämä on laulajan mukaan sujunut entiseen malliin. Hän tapasi nykyisen miehensä, muusikko Jussi Turusen 27-vuotiaana.
– Se 2006 oli oikein hulinavuosi. Samalla tiellä ollaan edelleen, Annika nauraa.
– Teemme yhdessä keikkojakin, sekä duokeikkaa että bändikeikkoja. Hyvin tulemme toimeen, kun pystymme tekemään töitäkin yhdessä!