Ile Vainio, 60, viettää paljon vapaa-aikaansa Koskenkylässä, jossa hänellä ja Elina-vaimolla on kalastajamökki. Siellä Ile on tutustunut paikallisiin ruuantuottajiin.
Esimerkiksi ahvenkoskelaisen kalastajan Ben Henrikssonin pyydystämiin merilohiin Ile on suorastaan hurahtanut.
– Vaikka joulupöydässämme on edelleen kinkkua, ilman Benin merilohta joulu ei tunnu joululta.

Ile Vainio valmistautuu jouluun 15 kiloa kevyempänä – tältä sanoittajamestari näytti pahimmillaan
Laita lohi pellille, hiero nahkaan suolaa, esimerkiksi Ilkka Vainion Ystävänsuolaa. Pinnalle paprikasekoitusta, jos haluat loheen hieman väriä.
Laita omenat lohen kylkeen. On kaksi uuniomenakoulukuntaa. Toiset tykkävät omenista, jotka ovat lohen kanssa koko uunimatkan. Toiset laittavat omenat mukaan vasta lopussa, noin viideksi minuutiksi.
Itse tykkään pitkään kypsyneistä omenista.
Paista lohta uunissa 150 asteessa 30 minuutin ajan. Nosta lämpötila 180 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia.

– Se on siinä, eikä siinä ja siinä!