”Isänä täytyy hyväksyä…” - Näyttelijä Antti Luusuaniemi kipuilee lasten kasvamista

Näyttelijänä, radiojuontajana ja käsikirjoittajana kunnostautunut sekä Nelosen kotimaisen elokuvan päällikkönä työskentelevä Antti Luusuaniemi, 43, on todellinen median monityöläinen. Titteleistä tärkein on kuitenkin isyys.
– Olen aina halunnut olla isä. Se johtuu varmaan siitä, että minulla on todella hyvät vanhemmat. Olen saanut kotoa hyvää mallia isänä olemiseen, Antti sanoo Seiskalle.
– Kaikki kolme lastani ovat ihmeellisiä lahjoja, joita tekisi koko ajan mieli pitää sylissä ja näköpiirissä. Se on ihanaa. En mitenkään osaisi kuvitella elämää ilman lapsiani.

Jatkuva syleily onnistuu kuitenkin enää vain nuorimmaisen pojan kanssa. Antin kaksi vanhempaa ovat kouluikäisiä tyttäriä.
Antti Luusuaniemen ranteessa komeilee tuhansien eurojen arvokello - lahja ystäviltä!
– Isänä täytyy vain hyväksyä, että lapsista tulee kasvaessaan itsenäisiä. He tekevät omia päätöksiään ja haluavat puuhailla omia juttujaan. Vanhempana mukana kulkeminen ja tukeminen muuttaa silloin muotoaan.
– Taaperoikäistä poikaa täytyy tietysti kannella, ja hänelle pitää vaihtaa vaippoja. Tyttärillä on jo on ihan omanlaisensa tarpeet.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.