Isac Elliot: Salattu totuus menneisyydestä paljastui

Isac Elliot: Salattu totuus menneisyydestä paljastui

Isac on ollut julkisuudessa nuorelta iältä, mutta tähden podcast-paljastus saattaa tulla monelle yllätyksenä.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Isac Elliot, 24, vierailee Sergey Hilmanin ja Sauli Koskisen luotsaaman The Real Guys -podcastin tuoreessa jaksossa. 

Kolmikko keskustelee muun muassa siitä, millaista on kasvaa lapsesta aikuiseksi julkisuudessa. Isac kuvailee julkisuuden olevan ikään kuin "kolmas vanhempi", jolta kaipaa samaan tapaan hyväksyntää kuin omilta huoltajiltaan. 

Kaikesta päätellen laulajan todelliset vanhemmat ovat tehneet hyvää työtä ja kannustaneet poikaansa silloinkin, kun kyvyt eivät ole ihan vielä olleet nykyisellä tasolla. Isac kertoo isänsä kuvanneen hänestä esimerkiksi YouTubeen lauluvideon, jolla Isac tulkitsee englanninkielistä kappaletta.

Mainos
Mainos päättyy

– En todellakaan laula siinä englantia, vaikka ehkä omassa mielessä siltä kuulosti, Isac nauraa. 

Erimielisyyksiä identiteetistä

Aivan kaikessa eivät vanhemmat kuitenkaan ole poikansa rinnalla seisoneet. Isac paljastaa perheessään olleen vääntöä erityisesti eräästä yllättävästä seikasta. 

– Kotona oli pieni ongelma, etten suostunut menemään päiväkotiin, jos en saanut olla Pikku Myy tai Peppi Pitkätossu, Isac selittää Sergeyn ja Saulin nauraessa vieressä. 

Yhdessä podcastia juontavat Sauli ja Sergey juhlistivat hiljattain Seiskan synttäreitä.
Yhdessä podcastia juontavat Sauli ja Sergey juhlistivat hiljattain Seiskan synttäreitä.

Juontajien kysyessä Isac myöntää, että esimerkiksi Peppinä hänen asuunsa kuului niin lettiperuukki kuin mekkokin. 

– Asuimme päiväkodin vieressä. Jos en saanut olla Myy tai Peppi, vanhemmat joutuivat kantamaan minut sinne, Isac toteaa. 

Mainos
Mainos päättyy

Isacin tyyli on muuttunut noista ajoista melkoisesti. Nykyisin poppari suosii huomattavasti tummempia ja luultavasti myös selvästi kalliimpia vaatekappaleita. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan