Iltalehti: Entinen Salkkarit-kaunotar odottaa vauvaa

Mia
Mainos
Mainos päättyy

Entinen Salkkari-tähti, nykyisin mallina ja näyttelijänä työskentelevä Mia Ehrnrooth on raskaana, kertoo Iltalehti. Mia avautuu äitiyden tuomista peloista lehden haastattelussa.

- Ajattelin, että se muuttaisi elämääni ja minua radikaalisti. Mutta kun minulle tuli ikää lisää, tajusin, että mörkö oli minun itseni luoma ja ruokkima, Mia kertoo lehdelle.

Lapsen laskettu aika on keväällä. Mia kertoo raskauden alkuvaiheen olleen suurten tunteiden aikaa.

- Se alkuvaihe, kun saa tietää... Kolmeen kuukauteen en uskaltanut juuri hengittääkään. Sitä odottaa vain, että pääsee sen rajapyykin yli, että olisi vähän turvallisempaa.

Mian elämässä on tapahtunut lyhyen ajan sisällä suuria muutoksia. Hän erosi aviomiehestään ja löysi rinnalle uuden kumppanin. Mia kertoi huhtikuussa Seiskalle pitäneensä yhtä jo jonkin aikaa startup-sijoittaja Joel Roosin kanssa.

− Tapasimme monen mutkan kautta. En muista, milloin tuli se tunne, että tätä voisi viedä eteenpäin. Hän ei ollut mikään Tinder-löytö, en ole ikinä käyttänyt sitä. Meillä oli kuntosali-ravintola-tyyppinen tapaaminen, eli tutustuimme toisiimme ihan kasvotusten, Mia kertoi Seiskalle.

 

This is me #doingthings ?? Exploring a new workout wardrobe ?#outdoorvoices #shopping #grayshades #loveatfirstsight

Henkilön Mia Mikela Ehrnrooth (@miamikela) jakama julkaisu

Mian uusien Instagram-kuvien perusteella vauvamaha ei ole vielä juurikaan kasvanut.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Iltalehti: Entinen Salkkarit-kaunotar odottaa vauvaa