
Ilkka Kanervan leskeltä sydäntä riipaiseva kirjoitus edesmenneelle: "Toivon niin, että olisit..."
Huhtikuussa leskeytynyt Elina Kanerva muistelee menehtynyttä puolisoaan, poliitikko Ilkka Kanervaa (kok) tuoreessa somejulkaisussaan.
Elina julkaisi Instagram-tilillään vanhan yhteiskuvan Ilkan kanssa, jonka yhteydessä hän kirjoitti kauniin tekstin edesmenneelle miehelleen.
Hän kertoo käyneensä ystävättärensä kanssa matkalla, jonka olisi pitänyt olla Elinan ja Ilkan yhteinen. Reissun he voittivat osallistuttuaan Tuttu Juttu Show -ohjelmaan.
– Hei rakas. Käytiin Mariamin kanssa Pariisissa sillä Tuttu Juttu matkalla joka voitettiin muutama vuosi sitten. Koronan vuoksi ei uskallettu mennä silloin aiemmin mut luulen että olisit iloinen et menin sinne just Markkulan kanssa.
Elina Kanerva uuden edessä: "Ilkka olisi kannustanut kovasti"
Elina mainitsee ajatelleensa Ilkkaa paljon Pariisissa, ja mainitsee ikävöivänsä häntä edelleen.
– Mietin mitä kaikkea tehtiin silloin kun sun kanssa oltiin siellä. Toivon niin että olisit vielä täällä mut tiedän et sulla nyt hyvä olla ja me nähdään sit myöhemmin. Rakastan sua, Elina päätti koskettavan kirjoituksensa.

Ilkka Kanervan toive toteutui – tässä on kansanedustajan viimeinen leposija
Ilkka menehtyi kiirastorstaina 14.4. 74 vuoden iässä. Ennen kuolemaansa hän oli pitkään sairas. Sairastumisesta alkoi liikkua huhuja viime vuoden puolella, mutta Ike itse selitti hoikistumistaan liikunnan lisääntymisellä. Eduskunnassa oli kuitenkin siellä täällä pantu merkille yleiskunnon yllättävä heikkeneminen.