Ile Vainio valmistautuu jouluun 15 kiloa kevyempänä – tältä sanoittajamestari näytti pahimmillaan

Ile Vainio
Mainos
Mainos päättyy

Ile Vainio, 60, myöntää suoraan, että päätös juomisen lopettamisesta pelasti hänen elämänsä.

– Olin dokannut vuosikymmenten ajan, kunnes 55-vuotiaana mittani tuli täyteen, Ile kertoilee.

Päätös päihteettömästä elämästä pelasti hänet. Puolitoista vuotta sitten hän alkoi oireilla tavalla, jonka hän ennen olisi laittanut kankkusen piikkiin.

– Minulla oli huono olo, enkä jaksanut mitään. Eli tyypilliset kankkusen oireet. Onneksi Elina patisti verikokeisiin, jonka seuraksella syöpä löytyi, Ile kiittelee vaimoaan.

Tältä Ile näytti pahimmillaan. Aamuun venyneet jatkot kostatuivat väsymyksenä vaikka kesken hyvän keikan.
Tältä Ile näytti pahimmillaan. Aamuun venyneet jatkot kostatuivat väsymyksenä vaikka kesken hyvän keikan.
Mainos
Mainos päättyy

Krapulaoireet veivät lääkäriin – juomisen lopettaminen pelasti Ile Vainion elämän

Nyt syöpä on selätetty ja sanoittajamestari on elämänsä iskussa valmistautuen omalta osaltaan alkoholittomaan jouluun.

– Ja myös 15 kiloa kevyempänä, hän toteaa ja taputtelee hoikkaa vatsaansa.

Kuntosalitreeni on tehnyt tehtävänsä, eikä hauiksia voi olla huomaamatta.

– Kilot lähtivät liikkeelle aivan pienillä jutuilla. Olen panostanut terveelliseen ruokavalioon. Suosin erityisesti lähiruokaa. Syön monipuolisesti lihaa, kalaa ja kasviksia. Kun lisäsin liikuntaa, oloni parani huimasti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan