IL: Tällainen oli Jasmin Voutilaisen viimeinen päivä - "Silloin hän oli..."

Salatut elämät -sarjan näyttelijänä tunnettu Jasmin Voutilainen kuoli maaliskuussa 27-vuotiaana.
Näyttelijän kuolema vahvistettiin Iltalehdelle lähipiiristä. Voutilaisen kerrottiin kamppailleen mielenterveysongelmien kanssa.
Nyt Voutilaisen läheinen ystävä Laura Mononen kertoo Iltalehdelle näyttelijän viimeisistä ajoista. Hän toivoo haastattelusta olevan apua ihmisille, jotka ovat kamppailleet vastaavanlaisten haasteiden kanssa.
Voutilaisen kerrotaan voineen huonommin jo jonkin aikaa. Hän kärsi vaikeasta masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä ja paniikkikohtauksista. Julkisuus toi Voutilaisen ystävän mukaan näyttelijälle vihaviestejä ja uhkauksia.
Artikkelissa kerrotaan Voutilaisen saaneen kuitenkin paljon voimaa seuraajiensa positiivisista viesteistä. Hänen sanotaan hakeneen apua mielenterveysongelmiinsa useasti. Viime kesän lopulla hänen masennuksensa muuttui pahemmaksi.
– Viimeiset kahdeksan kuukautta olivat Jasminille vaikeita. Viime kesänä me vietimme Jasminin synttäreitä ja meidän oli tosi vaikeaa saada häntä enää silloin edes ulos. Niihin aikoihin masennus alkoi mennä todella pahaksi, vaikka meillä olikin lopulta hauska ilta, ystävä kertoo Iltalehdelle.
Viimeisinä kuukausinaan Voutilaisen sanotaan viettäneen paljon aikaa kotona. Hän menetti myös työkykynsä. Voutilainen haki ystävän mukaan apua unettomuuteen alkoholista.
IL: Salatuista elämistä tuttu Jasmin Voutilainen, 27, on kuollut

Kuolinpäivän aamuna Voutilainen oli ollut yhteydessä ystäviinsä.
– Hän vaikutti olevan todella pirteä, enkä olisi yhtään arvannut, mitä tulee tapahtumaan. Hän ei ollut mitenkään ahdistuneen oloinen, Mononen kertoo.
Ystävän mukaan Jasmin oli kuitenkin yrittänyt hakea apua vielä hieman ennen kuolemaakin. Hän olisi halunnut päästä pakkohoitoon.
– Aivan viimeisinä päivinä Jasmin soitti päihdeklinikalle, koska tilanne oli niin akuutti. Hoitaja sanoi, että hän ottaa yhteyttä lääkäriin ja he soittavat Jasminille takaisin, mutta sitä puhelua ei koskaan ehtinyt tulla, Mononen kertoo Iltalehden haastattelussa.
Mononen sanoo, että vielä viimeisenä päivänään Voutilainen yritti saada ammattiapua.
IL: Jasmin Voutilainen, 27, siunattiin haudan lepoon - tällaiset hautajaiset hän sai
Jasmin ehti uransa varrella näytellä useissa eri tuotannoissa, kuten vuonna 2012 esitetyssä Helsingin herra -tv-sarjassa, jota tähdittivät Iikka Forss, Iina Kuustonen ja Antti Luusuaniemi. Hän myös teki roolin vuonna 2014 esitetyssä draamasarjassa Kiiltokuvia.
Vuonna 2015 hän osallistui Martina Aitolehden luotsaaman Martina ja hengenpelastajat -tosi-tv-ohjelman toiselle tuotantokaudelle.
Jasmin nähtiin myös rooleissa suomalaisten huippuartistien kanssa. Hän näytteli Mikael Gabrielin tyttöystävää vuonna 2015 ilmestyneellä musiikkivideolla Vastatuuleen, ja hänet nähtiin samana vuonna Cheekin tyttöystävänä tämän jäähallikiertueella esitetyssä lyhytelokuvassa Alpha Omega.
Jasmin menestyi myös kauneuskilpailuissa. Hänet kruunattiin toiseksi perintöprinsessaksi Miss Helsinki 2018 -missikisassa. Salatut elämät -sarjaan Jasmin liittyi mukaan vuonna 2018. Sarjassa hän näytteli Aino Kaukovaaraa.
Tältä 27-vuotiaana menehtyneen Jasmin Voutilaisen ura näytti
Jasminin työkaverit muistivat edesmennyttä näyttelijää kauniilla tavalla somessa.
Kollegoilta kaunis ele - näin ystävät muistavat edesmennyttä Jasmin Voutilaista
Näyttelijä Hanna Kinnunen muisteli Seiskalle kauniisti kollegaansa.
− Hän oli joka tilanteessa ystävällinen työkaveri. Jasminilla oli ihana nauru ja kaunis hymy, ja hän oli ihana ihminen kaikin tavoin. Jasmin oli myös taitava ja arvostettu työyhteisömme jäsen, Hanne kertoi Seiskalle.
Hanna Kinnunen järkyttyi Jasmin Voutilaisen kuolemasta: ”Ihana ihminen kaikin tavoin”
Artikkelin lopussa olevalla videolla kerrotaan, miten voit hakea apua.
Suomenkielinen kriisipuhelin on auki ympäri vuorokauden numerossa 09 2525 0111 ja verkossa www.mieli.fi/kriisipuhelin
Sekasin-chat on valtakunnallinen keskustelualusta 12–29-vuotiaille. Auki maanantaista perjantaihin klo 9–24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 15–24. Apua on tarjolla osoitteesta: www.sekasin247.fi