IL: Kohuohjaaja Olli Saarelalta yllätysilmoitus
Ollia syytetään muun muassa vuokranantajansa laittomasta uhkaukauksesta. Itse hän taas kertoo tulleensa "vuosikausia vainotuksi".
Ohjaaja Olli Saarelalla on takanaan loistava ammatillinen menneisyys.
Arkistovideo: Seiska kertoi Ollin matalalennosta viime joulukuussa.
Erityisesti viime vuosituhannen loppu oli Ollin kulta-aikaa, sillä hän sai vain parin vuoden sisällä peräti kolme Jussi-palkintoa parhaasta ohjauksesta (Lunastus, Rukajärven tie, Bad Luck Love).
2000-luvulla Olli oli isosti otsikoissa suhteestaan silloiseen kulttuuriministeriin Tanja Karpelaan.
Pari ehti olla naimisissa parin vuoden ajan, vuosina 2006–2008.
Myöhemmin Olli on ollut yhdessä myös Jenni Banerjeen ja Jenny Rostainin kanssa.
Ikäviä otsikoita
Ollin viimeisin iso työ lienee Harjunpää & pahan pappi -elokuvan ohjaus vuodelta 2010.
Viime vuosina hän on kuitenkin ollut ikävämmissä otsikoissa, jotka ovat liittyneet eri oikeusjuttuihin.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Olli on saanut tuomioita muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausainerikoksesta.
Huumemies
Viimeisin tuomio on kesäkuulta. Tapaus on seurausta siitä, että viime syksynä poliisin tekemän kotietsinnän perusteella Ollilta löytyi 7,2 grammaa amfetamiinia eli piriä.
Poliisi löysi myös 0,4 grammaa marihuanaa sekä kahdeksan kappaletta Ksalol-tabletteja ilman, että hänellä oli niiden hallussapitoon oikeuttavaa lääkemääräystä.
Tuorein juttu taas on maanantailta, jolloin Iltalehti kertoi, että Ollia syytettiin petoksesta sekä laittomasta uhkauksesta.
Olli oli syytteen mukaan uhannut muun muassa hakata vuokranantajansa.
"Vainottu vuosikausia"
Tiistai-iltana Olli ilmestyi vaimonsa Riitta Sinkkonen-Saarelan kanssa Sisu 2 -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.
60-vuotiaan Ollin puheet kääntyivät päälaelleen Iltalehden haastattelussa.
– Meitä on vainottu vuosikausia, tämä sama henkilö, Olli kommentoi IL:lle tuoreinta tapaustaan.
– Onhan sitä itsekin tullut tehtyä virheitä ja vaikka mitä, mies kuitenkin jatkoi.
Jotain hyvääkin on tapahtunut – nimittäin hengellisellä puolella.
– Olen kokenut hengellisen heräämisen, Olli lausui IL:lle.