Eduskunnassa kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, 30

Eduskunnassa kuollut kansanedustaja on SDP:n Eemeli Peltonen, 30
Eemeli Peltonen

Kuolinuutinen on järkyttänyt suomalaisia.

Mainos
Mainos päättyy

Iltalehti uutisoi tänään tiistaina, että Eduskunnassa kuollut kansanedustaja on SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen, 30.

Peltonen nousi eduskuntaan vuoden 2023 vaaleissa. Hän oli ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Peltonen oli eduskunnan hallintovaliokunnan sekä lakivaliokunnan jäsen. Lisäksi hän toimi Järvenpään kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana. 

Peltonen oli koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2020.

Mainos
Mainos päättyy

Peltonen jäi kesäkuussa sairauslomalle. 

Poliisi julkaisi tiedotteen

Helsingin poliisilaitos tiedotti tänään tiistaina, että henkilö on kuollut Eduskuntatalossa.

Poliisin tiedotteessa mainittiin, että henkilö kuoli noin kello 11.

Poliisin mukaan se selvittää kuolemaan johtaneita syitä. Toistaiseksi poliisi ei epäile asiaan liittyvän rikosta.

– Asiaa tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä, joka on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, eikä asiasta ole enempää kerrottava, tiedotteessa mainittiin.

Mainos
Mainos päättyy

Henkilön kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle. Iltalehti uutisoi ensimmäisenä, että Eduskuntatalossa kuollut ihminen on kansanedustaja.

Näin haet apua

Mikäli sinulla tai läheiselläsi on itsetuhoisia ajatuksia, on apua saatavilla.

Suomen Mielenterveys ry:n Mieli-kriisipuhelin palvelee ympäri vuorokauden: 09 2525 0111.

Sekasin-chat nuorille palvelee arkisin klo 9–24 ja viikonloppuisin klo 15–24.

Hengenvaarallisessa tilanteessa soita numeroon 112. Paikkakuntasi päivystykseen tai terveyskeskukseen voi myös hakeutua suoraan.

Keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa tarjoaa myös MIELI Kriisikeskus (mieli.fi). Lisäksi Tukinet.net -sivusto tarjoaa tukea kahdenkeskeisillä tai ryhmächateillä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan