Ikävä takaisku! Kerttu Rissasen loma meni pahasti penkin alle - päätyi tekemään yllätysmuuton

Kerttu Rissanen
Mainos
Mainos päättyy

Entisenä Salkkarit-näyttelijänä tunnettu Kerttu Rissanen, 26, julkaisi sunnuntai-iltana kauniin kuvan itsestään vehreässä rantamaisemassa. Kirkkaan oranssiin kesämekkoon sonnustautunut Kerttu kertoo päivityksen yhteydessä kuitenkin kuluneen kesälomansa ikävästä käänteestä.

Kerttu kertoo viettäneensä viikon mittaisen lomansa sairasvuoteessa. Hän ei kerro tarkemmin, minkälaisen taudin kourissa joutui vapaa-aikansa kuluttamaan.

Lomaviikko meniki sit sairastaessa mut ei voi mitään, Kerttu päivittelee julkaisunsa alkajaisiksi.

Kerttu Rissanen sydän särkyneenä: "Suru on suuri"

Mainos
Mainos päättyy

Nyt Kerttu paljastaa muuttaneensa väliaikaisesti pieneen satakuntalaispitäjään Karvialle. Kerttu tähdittää heinäkuussa kesäteatterinäytelmää Swingijengi, jonka ensi-iltaa vietetään matkailukeskus Willi Karviassa tulevana torstaina (7.7.).

- Nyt saavuttu Karvialle ja teatterikesä alkaa! Hetki vielä onneksi aikaa toipua ennen ensi-iltaa ja sit mennään, hän iloitsee.

Myös Kertun kihlattu Sami Uotila, 51, on muuttanut puolisonsa mukana Karvialle. Pariskunta majailee kuukauden ajan punatiilirakenteisessa talossa, idyllisessä jokimaisemassa.

- Vaikka se loma meni ns. ohi, niin eiköhän täälläkin jää aikaa nauttia kesästä ja toivottavasti ihanista ilmoista esitysten ohella.

Juuri kihlautunut Kerttu Rissanen poseeraa hulppeissa biletunnelmissa - juomavalinta ällistyttää

Myös Samilla on rooli samaisessa kesäteatterinäytelmässä. Muita julkisuudesta tuttuja näyttelijöitä ovat muun muassa Merja Larivaara tyttärensä Meeri Toivosen kanssa. 

Mainos
Mainos päättyy

Kerttu Rissanen ja Sami Uotila ovat seurustelleet jo usean vuoden ajan. Pariskunta kihlautui romanttisesti Berliinissä tämän vuoden huhtikuussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Ikävä takaisku! Kerttu Rissasen loma meni pahasti penkin alle - päätyi tekemään yllätysmuuton